Tavanomaisuuksia ja toilailuja

Jaksoikin olla eilen raskas päivä. Sopivasti väsynyt ja ilmeisesti keväthormonien massaliike eivät ole mukava yhdistelmä. Tämä päivä on sujunutkin sitten vähän paremmin, paitsi että unet olivat taas kerran liian pitkät: 12 tuntia. Jo viides kerta seitsemän päivän sisään. En pidä tästä ollenkaan, sillä päähän se tarkoittaa automaattisesti jumitusta.

Jaksoin kuitenkin vihdoin hoitaa pois alta muutaman pakollisen asian. Etenkin pyykkääminen piristi oikein mukavasti, ja sainpahan raahattua itseni suihkuunkin. Lukeminen ei kuitenkaan ole vieläkään sujunut ja lisäksi pitäisi suorittaa sivustojen siirtäminen toiselle koneelle, ja toivoa että pätkimisongelmat loppuisivat siihen. Mistä tulikin mieleen, jokin haittaohjelma oli jo ehtinyt asennuksien aikana pomppia koneelle, mutta se onneksi lähti pois oikean ohjelman löytämällä.

Ja pahuksen kissa pysyy jatkuvasti ajankohtaisena aiheena. Kai se sitten on pakko käydä kurkkaamassa mimmoisen mallin sitä itselleen ottaa, plus tietysti pitää alkaa katsella niitä kaikkia muita tarpeellisia asioita.

Toisinaan on niitä hetkiä, näin yksin eläessä, kun olo on vähän enemmän kurjanpuoleinen. Tällä hetkellä se tunne on vaihteen vuoksi varsin vahvana. Nettiajan nuorena, vahvasti siihen kiinnittyneenä, jää herkästi paitsi muusta elämästä jos omaa aktiivisuutta ei ole. Ja minä olen ollut hyvinkin passiiviset viimeiset kymmenen vuotta. Seitsemisen vuotta takaperin minua kovasti patisteltiin eri suunnista avaamaan itseäni ja sen jälkeen onkin monet ongelmat sen vuoksi kärsitty; toisaalta ehkä tästä jossain vaiheessa jotakin hyvääkin tapahtuu.

Suurin ongelma lienee se, että en ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikeanlaisesti esillä. Olen pitkälti ollut henkilö, johon tutustuu parhaiten hyvin pienessä seurassa, parhaiten kahdenkeskin. Tämmöisiin tilanteisiin en pahemmin ole itseäni saanut. Olen liian paljon kotona omissa oloissani, mutta en tiedä minne menisin.

Yliopistoon pääseminen varmastikin parantaisi tilannetta. Se lukeminen…

Olen tässä jonkun kahdeksan kuukautta pyöritellyt omalla koneellani nettipalvelinta kokoonpanolla Vista, IIS7, PHP5 ja MySQL5. Tällä on valitettavasti ollut erinäisiä huonoja puolia päivittäisen koneen käytön kannalta, joten kaivelin kaapista vanhan koneen jäämistöt. Olin jäänyt siihen pelkoon että koneen BIOS olisi jotenkin mennyt rikki kiitos ongelmien alkamisen erään ongelmallisen hajonneen kovalevyn jälkeen, mutta päivitys lopulta korjasi kuin korjasikin BIOSin ja asetusongelmakin paljastui vain patterin tyhjenemiseksi, joka korjaantui yksinkertaisesti pitämällä emoa hieman pidemmän aikaa kiinni seinävirroissa.

“Uuteen” koneeseen sitten ängin sisään Windows XP:n ja WAMP Server 2:n. Eli eritellen Apache 2 + PHP5 ja MySQL5. Apachen konffaaminen on huomattavan paljon vaikeampaa kuin IIS7:n säätäminen, mutta onneksi on tullut erinäisiä älyvapaita tekstitiedostoja ennenkin vastaan ja sain jokseenkin haluamallani tavalla hommat jopa pyörimään. Monia hienouksia pitäisi opetella ja selvitellä, mutta ne saavat kyllä jäädä muuhun kertaan.

Tällä hetkellä olen saanut tungettua kolme sivustoa onnellisesti pyörimään uuteen koneeseen. Ainut suuri ongelma on koneen sijoittaminen: se ei voi missään nimessä jäädä hurisemaan pöydälle, jolle sen olen nyt sijoittanut. Se pitää saada mielellään mahdollisimman kauas sängystä. Vaikka meteli ei käy korviin, on se sen verran vahva että siitä on pidemmän päälle haittaa (kokemusta on).

Aloitettuani uuden blogin Santeri Palinille ja eräistä muista vaikutteista johtuen, olen lopultakin palaillut blogin kirjoittamisen ihanaiseen maailmaan. Olen äärimmäisen huono blogikirjoittaja, koska intoni kirjoittaa on hyvin kausittaista, ja väliä on usein niin paljon ettei enää teekään mieli jatkaa bloginsa kirjoittamista. Toisaalta olen tupannut aloittaa blogin jollakin tavalla huonoon paikkaan, mutta nyt ensimmäistä kertaa merri.netin etusivuna tästä saattaa ehkä jotain tullakin. Ehkä, itselleen on aina loistava uskotella kaikenlaista ja olla sitten pitämättä sitä!

Alustukseksi elämäni nykytilanteesta kelvannee se, että olen saanut itsetuntoani korjailtua hyvin paljon viime vuosien tasosta ja olen sitä myöten myös aiempaa positiivisempi ja pidemmälle tulevaisuuteen ajattelevampi. Samalla on ohjattu ammatinvalintaan työkkärin kautta, ja kerrankin se on ihan paikallaan: nyt ensimmäisen oikean työkokemuksen jälkeen minulla on vihdoin selkeämpi kuva siitä, mitä haluan tehdä. Tai ehkä paremmin todettuna, mitä en halua tehdä.

Toisaalta myös pitkään vaivannut haluttomuus jatkaa kouluttautumista on viimein viilautunut pois. Joten nyt tavoitteekseni on sitten muotoutunut hakea Helsingin Yliopiston Geologiseen. Valinta alaan tuli aikamoisen ammatinvalintaviidakon jälkeen, sillä sain aikamoisen monta ammattia kurkata lävitse ja miettiä niitä, ennen kuin geologia osoittautui kiinnostavimmaksi. Oikeastaan se oli hieman kuin “rakkautta ensisilmäyksellä”. En ollut aiemmin elämässäni tullut huomioineeksi, että monet geologian asiat ovat kiinnostaneet: maailman syntyminen ja muotoutuminen, vuoret, luolat, materiaalin kiertokulku luonnossa ja niiden vaikutus siihen maailmaan jossa elämme. Toisaalta geologia on myös hyvin laaja-alainen ala, joka toisaalta voi sopia hyvin minunlaiselleni poukkoilijalle, jolla on välillä hyvin vaikea pysyä kuukautta pidempään innostuneena jostakin yhdestä asiasta.

Tällä hetkellä minulla on noin kuukausi aikaa lukea. Toivottavasti intoni kestää, sillä pohjatietoni pääsykoetta (valintakoetta) ajatellen eivät ole läheskään riittävät.