Iloisempi päivä
Tuesday, April 29th, 2008Jaksoikin olla eilen raskas päivä. Sopivasti väsynyt ja ilmeisesti keväthormonien massaliike eivät ole mukava yhdistelmä. Tämä päivä on sujunutkin sitten vähän paremmin, paitsi että unet olivat taas kerran liian pitkät: 12 tuntia. Jo viides kerta seitsemän päivän sisään. En pidä tästä ollenkaan, sillä päähän se tarkoittaa automaattisesti jumitusta.
Jaksoin kuitenkin vihdoin hoitaa pois alta muutaman pakollisen asian. Etenkin pyykkääminen piristi oikein mukavasti, ja sainpahan raahattua itseni suihkuunkin. Lukeminen ei kuitenkaan ole vieläkään sujunut ja lisäksi pitäisi suorittaa sivustojen siirtäminen toiselle koneelle, ja toivoa että pätkimisongelmat loppuisivat siihen. Mistä tulikin mieleen, jokin haittaohjelma oli jo ehtinyt asennuksien aikana pomppia koneelle, mutta se onneksi lähti pois oikean ohjelman löytämällä.
Ja pahuksen kissa pysyy jatkuvasti ajankohtaisena aiheena. Kai se sitten on pakko käydä kurkkaamassa mimmoisen mallin sitä itselleen ottaa, plus tietysti pitää alkaa katsella niitä kaikkia muita tarpeellisia asioita.