Aatoksia ennen kissan tuloa
Oikeastaan yllättävän sutjakkaasti lopulta hoitui tuo sopivan kissan löytyminen. Asiat noin muutenkin sujuivat varsin hyvin, tuli samalla mukaan kantolaatikko kuin myös Kissan Kunnioitettava Hännänpesulaari. Ja vielä alennuskuponki lemmikkieläinliikkeeseen. Tänään sitten olisi tavoitteena käydä katsomassa ruokakipot, ruokaa ja kissanhiekkaa, tai mitä nyt olikaan. Pääasia että Hännänpesulaarissa on jotakin muutakin kuin tyhjyyttä.
Suht iso muutoshan tämä tähän elorytmiin on. Kissan hoitaminen toisaalta vaatii ne muutamat säännölliset ja pakolliset ruljanssit, jotka ehkä auttavat myös lisäämään muiden “pakollisten” asioiden säännöllistä hoitoa. Esimerkiksi tiskit jäävät tällä hetkellä liian usein liian pitkäksi aikaa lojumaan. Nyt kun kissa tulee, ei niitä ehkä ole ihan niin järkevä jättää ihan mihin vaan.
Muutenkin olen nyt yrittänyt pistää paikkoja siistimmäksi. Esimerkiksi keittiön lattiaa en ole vielä kertaakaan pessyt kunnolla, joten nyt on korkea aika. Parveke on vähän enemmän kysymysmerkki, että tarvitseeko sille tehdä mitään. Siellä on vain säilytelty vähän pahvilaatikoita, ja nyt siellä ei ole niitäkään. Jotakin tietysti pitää parvekkeelle laittaa, jotta kissa voi ainakin halutessaan seurata ulkoilmaelämää. Keittiössä oleva pöytä ei ole tarpeeksi korkea, jotta sieltä näkisi ulos.
Tietokoneet ovat hieman ongelmallisia. Etenkin palvelinkone, sillä kun ei ole kunnon suojaa. Täytyy kai vain toivoa, että kissa ymmärtää pysyä poissa niiden takaa. Muuten pitänee hieman hyllyjen ja pöytien pintoja tyhjennellä, ettei ole mitään hajoavaa edessä. Ehkä tässä viimein saa itseään siltä osin kuriin, että alkaa pitää pöytiä tyhjempänä. Ehheh, aina voi itseään yrittää huijata?