Vaivaa työnhaun eteen
Olin kirjoittamassa taas-jälleen-yhtä työhakemusta. Päässäni naksahti. Näin edessäni perinteisen kentän “kerro itsestäsi”:
“Olen rauhallisesta ja hitaasta elämänrytmistä nautiskeleva tietokoneisiin ja nettiin hurahtanut hörhö, joka edustaa lopputulosta nyky-yhteiskunnan suuntauksessa pitää nuorille haasteellisena sotkeutua työelämän piileviin iloihin. Lisäksi on erityisen vaikeaa löytää työtä itseään eniten kiinnostavalta alalta sujuvasti sutjauttelevien mukavapersoonien jo vietyä paikat alta, asiakaspalveluvaatimuksien vuoksi tai vaatimusten ollessa “vähintään kolmen vuoden työkokemus”. Näiden minulle mahdottomien seikkojen vuoksi totesin, että on hyvä kirjoittaa vaihteeksi hakemus jolla ei yksinkertaisesti voi saada työtä.”
“Tietokoneilusta huolimatta en ole täysin toivoton tapaus sen ulkopuolella enkä ole niin uusavuton kuin monet: osaan monia hurjia asioita! Näihin hurjiin asioihin kuuluu vaikkapa aina käyttökelpoinen tulentekotaito (kiukaan pitää olla puulla lämmitettävä). Muihin ehdottomiin valttikortteihini kuuluu, etten juo: ei ole mitään mahdollisuutta siihen että tulisin töihin kankkusessa. Myöhästyä saatan, mutta siitä voi kiittää VR:ää.”
“Tartu nyt elämäsi tilaisuuteen parantaa nörtin kuntoa: varastotyötä kiitos!”
Tokkopa vastaavat, mutta eipä niillä järkevimmilläkään ole koskaan haastatteluun päässyt.