Muistanette tuon aikaisemman työnhakuviestini? No, kuinkas ollakaan, sillä jopa sai työpaikan. Yllättävän näppärää tuommoinen. Olen nyt sitten töissä Kirjavälityksessä ja keräilen siellä kirjoja. Ehkä siitä mielenkiintoinen paikka päätyä töihin, että tunnetustihan en pahemmin kirjoja lue. Valikoimaan tulee lisää tätä nykyä lähinnä mangapokkareita (Yotsuba&!, Azumanga Daioh, Genshiken…), joskus harvoin jotain Tolkienia, Aku Ankan Taskukirjat sen sijaan ovat täysin paussilla, tosin vanhemmat toivat kirjat käydessään ja hakiessaan siskon Australian reissulta.

Sinällään työpaikka on jopa tietyllä tasolla napakymppi siihen nähden, mitä ajattelin: aivot voi pitää pääosin nollassa, stressata ei tarvitse, kunhan vaan puuhaa tasaista tahtia eteenpäin. Samalla saa kuntoilua. Ensimmäinen viikko meni vielä jalkojen ollessa varsin kipeät päivän päätteeksi. Lepoa on myös tullut tarvittua, joskin minulla ehti olla tuossa viikolla jo semmoisia hurjia päiviä kun yksinkertaisesti ei saanut unta. Nyt sitten perjantaina tein virheen ja lätsähdin kissan perässä sängylle (ja se on vielä parvisänky, eli sinne pitää menemällä mennä), lopputuloksena maksettu saunavuoro jäi välistä ja heräsin vasta kymmenen aikoihin illalla. Väsymys ei päättynyt siihen, vaan menin unille kolmelta aamulla ja heräsin – aivan oikein, kolmelta iltapäivällä. Toisaalta tämmöisiä on ollut jo työn ulkopuolellakin, mutta vaikutusta ei voi vielä tässä vaiheessa kieltää. Onpahan taas miettimistä, että miten säätää unirytmin kanssa ensi viikon.

Työn ohessa on mahdollisuus kuunnella musiikkia. Otin ensin mukaan suosikkikuulokkeeni, mutta niille tuli “ei”, koska ne peittivät korvat. Perusteena, ettei kuule trukkeja. Heikommin minulla trukkien huomioiminen meni vähillä yöunilla kuin mitä niiden luurien kanssa, mutta parempi olla olematta kapinallinen. Siispä etsin toiset kuulokkeet, joissa oli itseasiassa vain toisella puolella luuri. Semmoinen mikrofoniyhdistelmä. Kappas vaan, lounaan päätteeksi vetäisin ne uudelleen korville (tai korvalle) ja sehän meni sitten siinä rikki, ei kestänyt pientä nykäisyä kaapelista kun oli koordinaatio hakusessa. Siispä kaupasta uudet tilalle. Päädyin ottamaan korvalehdeltä tukea ottavat nappikuulokkeet, joissa äänenlaatu nyt on mitä on, mutta ainakin pysyvät korvilla. Korvani ovat sitä mallia, etteivät napit muuten pysy millään (ja kirjojen keräilyn sijään keräilisin niitä nappeja roikkumasta).

Neljäntenä työpäivänä sitten viimein pystyin kuuntelemaan koko päivän musiikkia, mutta se olikin sitten se väsypäivä. Yöllä ei saanut kamalasti unta, vaikka heräsinkin mukamas pirteänä. Musiikista ei pystynyt saamaan ihan sitä irti, mitä olisi halunnut. Toisaalta 512 Mt muistilla varustettu MP3-soittimeni osoittautui aivan liian pienimuistiseksi: samat kappaleet päivän aikana puolitoista kertaa. Siispä hyppelin kauppaan katsomaan ja kauhistelin hieman hintoja suhteessa ominaisuuksiin. Totesin että verkkokauppa voi olla parempi vaihtoehto. Niinpä sitten löysin markettihintoja edullisemmin jopa 8 Gt muistilla varustetun soittimen, jossa on silti elinikää yli 20 tuntia putkeen, ja sillä voi katsoa tietysti myös videota ja muuta kivaa. Eri asia on sitten, miten paljon noita muita ominaisuuksia kuin musiikinkuuntelua tulee käytettyä, mutta menköön sitten vaikka omana tekniikkaleluna nyt. Kännykkähän minulla on edelleen mallia muinaismuisto, mutta en ole vielä bongannut sopivaa uutta tilalle.

Sittenhän on tietysti vielä se kaikkia kiinnostava työpaikkasosiaalinen puoli… se lienee heikoin lenkki tässä työssä, olen aivan liian hyvin omillani toimeen tuleva, opin asiat kerrasta ja pystyn ratkomaan monia asioita toisilta kysymättä. Toisaalta myös pidän etäisyyttä toisiin, kuljen usein reittejä niin ettei muita ole… vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon. Ruokalassa sentään pyörähdän ongelmitta, vaikka toki perinteiseen tapaan pyrin valitsemaan rauhallisimman paikan. Työ ei kuitenkaan pakota kontaktiin toisten kanssa, ellei sitä itse halua, ja se takaa sen että tässä mennee varmasti runsaasti aikaa ennen kuin alan tuntea toisia edes nimeltä, tai että he alkavat tuntea minut.

Paitsi jos joku lukee tämän ja aloittaa salaliiton. Mutta sehän ei ole mahdollista.