No, ei tämä nyt ihan niin paha ole, mutta en varmasti minnekään halunnut lähteä tässä kunnossa, paljon parempi levätä, sairaslomailut ei kuitenkaan houkuttele. Kirjamessut saavat ihan mielellään jäädä välistä. Räkätauti kuitenkin taas vaihteeksi, eilen oli aamulla kurkku kipeänä, mutta kyllähän sitä silti piti työt hoitaa pois alta. Aamulla oli kyllä vaikeaa, varsinkin kun joutui heti ensimmäisenä tekemään vähän raskaampia nosteluita (30 kpl vajaan 10 kg parin eri koon laatikoita piti kahdelta lavalta järjestellä yhdelle). Kurkku ei vaivaa tänään enää niin paljoa, mutta nenä oli aivan tyystin tukossa ja olo sen mukainen, joka paikkaa tuntuu kolottavan ja särkevän, mutta ei sillä tavoin mitä syntyy itsensä fyysisestä rasittamisesta.

Pitäisi ohjelmointiprojektia jatkaa, mutta saa nähdä miten semmoinen onnistuu tällä päällä.

Päivät jäävät tosiaan lyhyiksi kun töitä tekee. Tämä viikko oli tähän päivään asti aikamoinen katastrofiviikko: pyöräni varastettiin Hyvinkään asemalta. Kimppakyyti jäi pois keskiviikon iltapäivästä eteenpäin, joten jouduin kävelylinjalle — hyvänä puolena olen sentään nyt löytänyt jo lyhyen reitin, jonka ansiosta työmatkaan kuluu vaivaiset vähän reilut 30 minuuttia asemalta, jos kävelee perusrivakkaa tahtia. Vielä vähän jos kirisin niin ehtisin neljän junaan, jolloin en periatteessa tarvitsisi pyörää ollenkaan. Neljän juna kun on se juna, johon pyörälläkin kulkiessa päädyn! Reitti on pyörälle vähän heikompi kulkea, koska maastonmuodot menevät ylös ja alas useammankin kerran, enkä kuitenkaan mitään hyötyisi, koska en aiempaan junaan millään siitäkään huolimatta ehtisi. Kuljen pyörällä nopeasti muutenkin, joten ei ole enää ylimääräistä varaa kasvattaa vauhtia turvallisuudesta tinkimättä, ja siitä en tingi. Olkootkin että kuulun kansanosaan joka ei käytä kypärää.

Pyörän varastamisen takia en jaksanut olla töissä kovinkaan pirteä taikka sosiaalinenkaan, joten päivät menivät hieman puolimöksöttäen. Tämä tosin muuttui tänään: sain työnjohtajalta lappusen kouraan, josta selvisi että etsivät IT-henkilöä hoitamaan intraa (sisäistä lähiverkkoa), verkkosivuja, sekä tietokantaa. Mukana on tietysti perinteiset mikrotukihenkilöhommatkin. Ainakin jokseenkin näin olen asioista perillä. Pidän mahdollisuuksiani päästä hommaan jopa suhteellisen hyvänä, olenhan “ennestään tuttu” ja minulla on juuri tarvittavaa tietotaitoa, jos en jotain ole aiemmassa työpaikassa tehnyt, niin harrastamisen kautta löytyy pohjaa. Intran päälle ymmärtäminen tulee ehkä olemaan haastavimpia asioita, pitää yrittää lähteä aivot nollasta ja jättää liiat olettamiset sen toimintatavasta pois. Muuten asiat onkin semmoisia että niitä ei voi etukäteen opetella, Kirjavälityksen omia asioita toteutettuna heille sopivimmalla tavalla.

Pistin VB6-koodia julkisesti jakoon: http://kontu.selfip.info/vb6/projects/ — tuonne pitäisi kerääntyä ajan mittaan kaiken näköistä enemmän tai vähemmän hyödyllistä, mitä päähän sattuu tulemaan.

Tämän viikon loppupuolisko on ollut varsin vaisu. Torstaina alkoi työviikko ja vähäunisuus painaa päälle ja se sitten on jatkunut. Vähäunisuus tarkoittaa minun tapauksessani 5 – 8 tunnin unia, kun normaalit uneni kulkevat 7 – 10 tunnin paikkeilla. Sama on jatkunut myös viikonloppuna, olen vain alkanut automaattisesti herätä kymmenen tienoilla, jolloin myös viikonlopun palauttavat uneni jäävät pätkiksi. Tämä ei vaikuta hyvältä. Miitti oikeastaan kylvi siemenet siinä mielessä, että silloin uneni jäivät lyhemmiksi ja rauhattomimmiksi. Toisaalta nukuin myös jokseenkin samaan aikaan kuin viikolla, ensimmäistä kertaa viikonloppuna sen jälkeen kun työ alkoi.

Perjantaina ja lauantaina vietettiin sitten minun ja Incánuksen 50-vuotispäiviä (tässä puolivälissä 25-vuotissynttäreidemme välissä). Vieraita oli hurjat kaksi, meno nyt omalta osaltani oli aiemmin kuvatun kaltaista. Sauna jäi vajaaksi ja pistin uneksi suht varhain. Seuraksi minusta nyt ei yleensä muutenkaan ole kun olen varsin huono lukemaan tahi katselemaan elokuvia (hei, tämä 30 sentillä töistä ostettu Robert Harrisin Rooma I on vieläkin oikeastaan aloittamatta). Oikeastaan tämä herättää esiin sen, että ne asiat joita teen ei kiinnosta ketään, jonka kanssa tulen hyvin toimeen. Ohjelmointi, sivujen värkkääminen… nämä ovat asioita joista pystyisin puhumaan vallan mainiosti. Kuitenkin olen jumiutunut keskelle ihmisiä, joita kiinnostaa lähinnä kirjat, elokuvat, näyttelijät, olut, tee… kun kerää jonkinnäköistä listaa. En kuitenkaan ole elämässäni panostanut siihen, että sivistäisin itseäni näillä. Suurin hyöty on juuri keskusteltaessa kyseisistä aiheista. Minulla ei myöskään ole vahvaa pohjaa muista tavanomaisista puheenaiheista, kuten vaikka ajankohtaisista tapahtumista ja politiikasta. Muun muassa ampumiset näinä molempina vuosina olen sivuuttanut lähes kokonaan. Poliittisesti minulla ei ole minkäänlaista sitoutumusta, puolueet ovat vähän kuin valitsemista pienimmästä pahasta.

Töissä olen ystävystynyt yhden tytön kanssa. Tosin tuo sana on ehkä ainakin vielä turhan vahva käytettäväksi, mutta kuitenkin pohja on olemassa. Tämäkin tapahtui lähinnä tämän toisen aloitteesta, minulla on hyvin korkea kynnys tutustua toisiin tilanteissa, joissa roolit ovat epäselviä. Tätä vielä pahentaa se, että varsinkin aamusta olen yleensä väsynyt, varsinkin viikon edetessä loppupuolelle – tällöin minulla on vaikea toivotella edes huomenia, sitä enemmän mitä tuntemattomammaksi toisen luokittelen.

Yksi asia johon olen kiinnittänyt huomiota on siinä, mitä kautta tietoni hankin. Toiset tuntuvat kuljettavan tietoa juttelemalla keskenään. Minä taas haen tietoni muita reittejä: koneelta, lukemalla, katsomalla ympärilleni, kokeilemalla, päättelemällä, sivusta kuulemalla, ja viimeistään kysymällä esimiehiltä… muuta työhön liittyvää tietoa jota en näillä omilla keinoillani saa olenkin nyt oikeastaan saanut vain aiemmin mainitsemaltani tytöltä.

Olen nyt alkanut vihdoin saada selvemmäksi omaa minä-kuvaani, joka on ollut varsin myrskyisessä poutasäässä viimoiset vuodet. Aikalailla pienestä pitäen leimauduttuani tietokonenysvääjäksi tuli suurinpiirtein kaikille oletus, että lähden myös sille alalle työelämän puolesta. Kevään kuluessa tein kuitenkin itselleni selväksi, että pitää jotain muuta tehdä. Ensin intouduin hetkeksi geologiasta (etenkin kaiken muun sisällön paitsi kivien osalta, hassua kyllä), mutta nykyinen työpaikka on ollut oikein mieluisa vaihtoehto, jota voisin hyvinkin tehdä vielä pidempään kuin nykyisessä työsopimuksessani lukee.

Nyt olen sitten harrastelijaohjelmoija, nimike jonka itselleni olen antanut. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkea sitä, mitä mielelläni puuhailen tietokoneen kanssa, alkaen toisten auttamisesta foorumeilla ohjelmointi-, koodaus- ja sivunnysväyskysymysten parissa jatkuen aina omien varsinaisten projektien puolelle, jotka jakautuvat jokseenkin puhtaasti omiin projekteihin ja yleishyödyllisiin projekteihin, sekä ohjelmoinnin että sivujenteon saralta. Valtaosa vapaa-ajastani kuluu tähän.

Työelämän puolella teen sitten ihan mielelläni “kykyihini nähden vaatimatonta työtä”. Minulla ei ole tarvittavaa luonnetta siihen, että taistelisin itselleni tietokonepuolelta sellaisen työnkuvan, johon sopisin. En tahdo asiakkailta “käsittämättömiä” ja “järjenvastaisia” pyyntöjä, en tahdo tehdä työtä ylinopeasti tuottavuutta maksimoiden… haluan tehdä hommat alta omaa tahtiani kunkin päivän jaksamisen mukaan ilman turhaa stressiä, huolellisesti ja kiireettä. Pystyn ottamaan iloa ja hyödyllisyyden tunnetta irti pienistä asioista… esimerkkinä vaikka kirjojen järjesteleminen siten että ne mahtuvat hyvin rullakkoon tai sopivan laskutavan löytäminen isommalle määrälle kirjoja.

Minulla ei tarvitse olla suuret tavoitteet jos minun on hyvä olla näin.

Perinteinen miittirytmi, mutta tällä kertaa ei minulla vaan valtaosalla toisista. Omat uneni aloittelin jo kymmenen aikaan, vaikka ympärillä oli vielä täysi touhu päällä. Luonnollisesti rauhassa ei vielä silloin saanut uinua, aina sieltä joku huomaamattaan keksi potkia jalkoja. Ennen aamukymmentä sitten heräsin syömään vähän aamupalaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että minulla on ruokaa yllinkyllin… toki osittain tämä johtuu siitä, että söinkin eilen pitsan, minkä takia jäi yksi rasia syömättä. Ensi viikolla onkin töihin valmiiksi ruokaa vaikka kuinka!

Metelöidä ei voi kun osa porukasta on nukkunut vasta nelisen tuntia, joten yritän puuhailla koneella jotakin. Ja nyt Incá kävi 10:27 kysymässä “talouspaperitilannetta”, johon vastasin “kolme rullaa WC-paperia ja useampia talouspaperirullia”. Suuri ajatusten katkaisuhoito. Kai sitä eilisestä voisi jotain todeta… tultiin paikalle Lammasniemeen ja sain huomata, ettei lattialämmitys tahi pistokkeet päätuvan puolella toimineet. Itseasiassa kaikki pistokerasiat eivät vieläkään toimi. Sen takia mm. Wii-nurkka ja tämä tietokone on rajattu olemaan jossain ihan muualla kuin alunperin ajattelin. Toisaalta järjestely osui suht hyvin nappiin, nyt tässä on jo kaksi ihmistä lukemassa, lehteä ja kirjaa, ja itse näpyttelen kone sylissä.

Eilen tuvassa oli vielä varsin kylmä lattian takia, mutta aamulla herätessä alkoi olla jo perinteinen tilanne: lattia oli jo hieman lämmin ja sisäilma samaten väkimäärän ansiosta. Jossain välissä heitin viltin penkille ja t-paidan samaten. Jaahas, tässä alkaa jo porukka heräillä hiljoksiin, metelitaso nousee hetki hetkeltä. Siinä mielessä oli ehkä parempi nukkua siihen aikaan kuin nukuin.

Ajattelin tehdä blogille vihdoin ulkoasun. No, se jäi vain ajatukseksi kun innostuin väkertämään erästä pientä koodiprojektia. Ja parasta tietysti se, että ennen kuin ehdin sitä tallentaa, niin homma kaatui käsiin! Joten aikaansaannokset tänään töiden jälkeen: 0.

No, hieman ehkä liian rajua sanoa noin… Kela-käynti oli onnistunut ja maksuaika ylimääräisen asumistuen osalta on sitten palkkapäivän jälkeen. Sain myös toimitettua avaimen kissan perään poissaollessani katsovalle (käytännössä siis ruokailupuoli kunnossa).

Taidan vain todeta, että parempi olla väkertämättä enää mitään liikoja ajatuksia vaativia asioita. Huomenna on taas aikainen herätys kun noita menoja vielä riittää, ja pitäisi vähän levätäkin ennen sitä plus tietty pakkailla miittiä varten kamppeita. Siinä onkin hieman hommaa, mukaan kun nyt auton suomin valtuuksin lähtee tavanomaista enemmän kamaa – ilman että tarvitsee polkupyörällä ajaen kikkailla asemalle jättimuovipussitetun patjan, ison matkalaukun ja repun kanssa! nimimerkillämme “tehty on”.

Elo on taas tasaantunut loppukesän ja alkusyksyn isojen muutoksien jälkeen. Töissä käydään tasaista tahtia, vapaa-aika mitä on kuluu puuhaillen satunnaisia ohjelmointipuuhia (tosiaan toimii erittäin hyvin harrastelupohjalta nyt kun sen päätöksen on tehnyt!), kissan kanssa menee huomattavan hyvin tätä nykyä ja yhteiselo tuon erään toisen herran kanssa on ollut yllättävänkin kivutonta tähän asti. Näin päällisin puolin asiat ovat siis kunnossa. Tämän hetken suurin ongelma on taloudellinen: vaihto työttömyydestä työllisyyteen tekee kipeän parin kuukauden tauon ilman tuloja, joten rahallisesti tekee todella tiukkaa. Huomenna pitää käydä Kelalta anomassa takaisinmaksuaikaa ylimääräisestä asumistuesta. Jos se lähtee pois liian aikaisin, niin ei ole varaa maksaa tämän kuun vuokraa ja laskuja. Ensimmäinen palkka tulee vasta kuun loppupuolella.

Kuntoni on kohonnut huomattavasti. Jaksan nyt todellakin kävellä koko työpäivän + siihen päälle sen mitä asiointeja on, eilen jopa hölkkäsin ja sitäkin kesti tehdä yllättävän paljon verrattuna siihen, mihin olen tottunut. Muutamia hölkkäspurtteja tekemällä ja hetken aikaa kävellen ei ollut ollenkaan tuskaista kulkea. Lähestulkoon siis pelkästä kävelemisestä koostuva työ siis riittää kunnon kohottamiseen mitä parhaiten. Jos tämä työ ei jatku, niin täytyy vain toivoa että saan jonkin toisen vastaavanlaisen työn tästä suht läheltä!

Viikonloppuna on luvassa miitti. Sitä varten kokkasin sunnuntaille asti itselleni ruuat valmiiksi. Valikoimani on monipuolinen: perunamuusia ja jauhelihaa, perunamuusia ja kanapullia, perunamuusia ja jauhelihapihvejä, perunamuusia ja erilaisia jauhelihapihvejä. Mutta hei, tulen syömään kunnolla miitissä, kerrankin! Ei mitään mikropitsoja tai vastaavia vaan ihan kunnon kotiruokaa. Noin muuten en sitten tiedä miten miitti sujuu, ja varsinkin miten viikko miitin jälkeen sujuu. Voi olla että saatan olla hieman kovilla tovin jos toisenkin.

Aloin tässä myös pelailla Final Fantasy XII:ää kolmatta kertaa alusta. Ensimmäinen peli jäi kesken kun joululomani päättyi, toinen peli jäi kesken viiden viikon pelailun jälkeen (Konnun väkertäminen keskeytti sen) ja nyt tämä kolmas pelikerta tulee olemaan hidasta puurtamista: hyvä jos on tunti päivässä uhrata pelille, jonka kokonaiskesto nousee helposti useampaan kymmeneen tuntiin (varsinkin minun pelityylilläni, joka siis on tietysti “mieluummin helposti kokemuksen voimalla kuin vaikeasti liian alhaisen tason hahmoilla”). Basch on vasta tullut mukaan tiimiin, siltä pohjalta sitten jatkan kunhan taas ehdin pelin pariin palata.