Archive for the ‘Geologia’ Category

Odottamattomia työtarjouksia

Tuesday, May 27th, 2008

Tuossa viime perjantaina sain yllättävän soiton, sillä minulle tarjottiin töitä. Vieläpä vanhan klassisen Visual Basicin parissa, joka on kuolemassa oleva kieli, mutta osaamista näemmä edelleen tarvitaan. En ole vaivautunut .NETiä missään vaiheessa opettelemaan, se kun on tuntunut varsin pakotetulta ja raivostuttavaltakin ratkaisulta Microsoftin päätettyä, ettei uusi versio VB:stä ole enää ollenkaan yhteensopiva vanhan kanssa.

Joten, mitä nyt? Ensinnäkin katsotaan miten tämänpäiväinen koe menee. Olen nyt matkalla junassa Pasilaan, ja sieltä pitää sitten kävellä yliopistolle. Kartta piti tulostella että tietää minne eksyy. Tein vielä viimeisen pikaisen kertausluvun illan ja yön aikana ja nukuin noin tunnin pätkän alle. Vaikka en olekaan lukenut niin hyvin kuin olisi ehkä pitänyt, niin olen sinällään suht luottavainen. Toisaalta pääsykoe tulee nyt näyttämään sitten sen, mihin suuntaan elämäni kulkeutuu: päädynkö opiskelijaksi, vai vihdoinkin oikeaksi ohjelmoijaksi oikeaan softafirmaan, jos minut vielä kesäkuussa kelpuutetaan (kun saan tietää tulokset).

Kissan kanssa on tullut eleltyä. Muutama moka on tullut tehtyä, toisaalta myös paljon on tullut myös sitä myöten opittua. Suurin haaste on oikeastaan vielä se elämänrytmin löytyminen, varsinkin kun kissalla on paljon kestämistä sekavahkon rytmini kanssa. Nyt olen myös ensimmäistä kertaa poissa pidempään kotoa kuin vain kaksi-kolme tuntia. Eiköhän tuo elukka pärjäile. Olen muuten alkanut nimittää sitä Tolpaksi, sillä se kulkee aina häntä pystyssä, ja sen kulkiessa parvekkeella ikkunan editse näkee vaan pystyssä sojottavan hännän. Killistä en nimenä ole pitänyt ollenkaan, joten Tolppa on hitaasti hivuttautunut edelle.

Uutta kokeilua omaltakin osalta

Saturday, April 26th, 2008

Aloitettuani uuden blogin Santeri Palinille ja eräistä muista vaikutteista johtuen, olen lopultakin palaillut blogin kirjoittamisen ihanaiseen maailmaan. Olen äärimmäisen huono blogikirjoittaja, koska intoni kirjoittaa on hyvin kausittaista, ja väliä on usein niin paljon ettei enää teekään mieli jatkaa bloginsa kirjoittamista. Toisaalta olen tupannut aloittaa blogin jollakin tavalla huonoon paikkaan, mutta nyt ensimmäistä kertaa merri.netin etusivuna tästä saattaa ehkä jotain tullakin. Ehkä, itselleen on aina loistava uskotella kaikenlaista ja olla sitten pitämättä sitä!

Alustukseksi elämäni nykytilanteesta kelvannee se, että olen saanut itsetuntoani korjailtua hyvin paljon viime vuosien tasosta ja olen sitä myöten myös aiempaa positiivisempi ja pidemmälle tulevaisuuteen ajattelevampi. Samalla on ohjattu ammatinvalintaan työkkärin kautta, ja kerrankin se on ihan paikallaan: nyt ensimmäisen oikean työkokemuksen jälkeen minulla on vihdoin selkeämpi kuva siitä, mitä haluan tehdä. Tai ehkä paremmin todettuna, mitä en halua tehdä.

Toisaalta myös pitkään vaivannut haluttomuus jatkaa kouluttautumista on viimein viilautunut pois. Joten nyt tavoitteekseni on sitten muotoutunut hakea Helsingin Yliopiston Geologiseen. Valinta alaan tuli aikamoisen ammatinvalintaviidakon jälkeen, sillä sain aikamoisen monta ammattia kurkata lävitse ja miettiä niitä, ennen kuin geologia osoittautui kiinnostavimmaksi. Oikeastaan se oli hieman kuin “rakkautta ensisilmäyksellä”. En ollut aiemmin elämässäni tullut huomioineeksi, että monet geologian asiat ovat kiinnostaneet: maailman syntyminen ja muotoutuminen, vuoret, luolat, materiaalin kiertokulku luonnossa ja niiden vaikutus siihen maailmaan jossa elämme. Toisaalta geologia on myös hyvin laaja-alainen ala, joka toisaalta voi sopia hyvin minunlaiselleni poukkoilijalle, jolla on välillä hyvin vaikea pysyä kuukautta pidempään innostuneena jostakin yhdestä asiasta.

Tällä hetkellä minulla on noin kuukausi aikaa lukea. Toivottavasti intoni kestää, sillä pohjatietoni pääsykoetta (valintakoetta) ajatellen eivät ole läheskään riittävät.