Vesa Piittinen

Archive for the ‘Miitit’ Category

Miittimöröt

Saturday, October 4th, 2008

Perinteinen miittirytmi, mutta tällä kertaa ei minulla vaan valtaosalla toisista. Omat uneni aloittelin jo kymmenen aikaan, vaikka ympärillä oli vielä täysi touhu päällä. Luonnollisesti rauhassa ei vielä silloin saanut uinua, aina sieltä joku huomaamattaan keksi potkia jalkoja. Ennen aamukymmentä sitten heräsin syömään vähän aamupalaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että minulla on ruokaa yllinkyllin… toki osittain tämä johtuu siitä, että söinkin eilen pitsan, minkä takia jäi yksi rasia syömättä. Ensi viikolla onkin töihin valmiiksi ruokaa vaikka kuinka!

Metelöidä ei voi kun osa porukasta on nukkunut vasta nelisen tuntia, joten yritän puuhailla koneella jotakin. Ja nyt Incá kävi 10:27 kysymässä “talouspaperitilannetta”, johon vastasin “kolme rullaa WC-paperia ja useampia talouspaperirullia”. Suuri ajatusten katkaisuhoito. Kai sitä eilisestä voisi jotain todeta… tultiin paikalle Lammasniemeen ja sain huomata, ettei lattialämmitys tahi pistokkeet päätuvan puolella toimineet. Itseasiassa kaikki pistokerasiat eivät vieläkään toimi. Sen takia mm. Wii-nurkka ja tämä tietokone on rajattu olemaan jossain ihan muualla kuin alunperin ajattelin. Toisaalta järjestely osui suht hyvin nappiin, nyt tässä on jo kaksi ihmistä lukemassa, lehteä ja kirjaa, ja itse näpyttelen kone sylissä.

Eilen tuvassa oli vielä varsin kylmä lattian takia, mutta aamulla herätessä alkoi olla jo perinteinen tilanne: lattia oli jo hieman lämmin ja sisäilma samaten väkimäärän ansiosta. Jossain välissä heitin viltin penkille ja t-paidan samaten. Jaahas, tässä alkaa jo porukka heräillä hiljoksiin, metelitaso nousee hetki hetkeltä. Siinä mielessä oli ehkä parempi nukkua siihen aikaan kuin nukuin.