Olen viime ajat ollut keskittynyt Konnun parissa puuhaamiseen. Tässä muutaman viikon aikana on tapahtunut jo paljonkin kaikenlaisia hyvänsuuntaisia muutoksia: monia Käärmeen heikkouksia on korjattu, uusi ulkoasu on kehitteillä, sivustolle on tiedossa monia hyviä muutoksia… kaiken kaikkiaan kehitystä tapahtuu pitkän hiljaiselon jälkeen. Ainut ongelma on se, että asioita tahtoo helposti kertyä lisää tehtäväksi, nopeammin kuin niitä ehtii tehdä pois. Onneksi olen onnistunut tekemään jonkinlaisen asenteellisen muutoksen ja olen tehnyt selkeän tavoitteen, joka on asetettu hyvin pitkän ajan päähän. Minulla ei siis ole mitään kiirettä ja voin rauhassa pyöriä sivupoluillakin, kunhan kehitystä asettamaani tavoitetta kohden tapahtuu.

Tänään on ollut aikamoisesti palautumispäivä. Pääsin tosiaan viime viikolla hieman ylirasittumaan, ja nyt tällä viikolla on kärsitty siitä kohtalaisesti. Jalat ovat olleet puolikuolleet työpäivien loppupäästä. Perjantai on nyt sitten ollut vihdoin ensimmäinen oikeasti vapaa perjantai, joten sellaisena sen myös käytin. En lähtenyt hoitamaan kaupungille asioita vaikka olisin voinut ja ehkä jopa olisi pitänytkin.

Päivä on kulunut varsin tolkienmaisesti ja kontumaisesti. Olen puuhaillut Kontuwikin parissa ja yrittänyt edistää muutoksia. Välillä keskustelun aikaansaaminen on varsin tervaista, mutta toivottavasti tämä energinen puuhailuni ja touhuiluni inspiroi hiljoksiin toisiakin liikkeelle. Olen yrittänyt tuoda esille uusia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, joita ei ole aiemmin ajateltu, plus yrittänyt paikata myös asioita joista on kritisoitu. Näkee sitten mimmoisen vastaanoton tässä saa, ja olenko onnistunut pysymään tarpeeksi paljon nopean toiminnallisuuden ja riittävän asioista tiedottamisen rajalla.

Ostin eilen itselleni uuden Tarun Sormusten Herrasta, vuoden 2007 painoksen. Se on jopa syy, miksi lähdin kehittämään Kontuwikiä niin innokkaasti: onhan jo kolmannella tekstiä sisältävällä sivulla maininta Kontuwikistä! Se on tarpeeksi suuri syy sille, että Kontuwikiä täytyy kehittää aiempaa vakuuttavammaksi ja eheämmäksi kokonaisuudeksi.

Sain myös aamusta haastattelupyynnön YleX-radiokanavalta. En suostunut siihen, olen tunnetusti huonoin suullisen ilmaisun taitaja haastattelutilanteessa, mutta heitin palloa eteenpäin toisaalle. Saa yhdistys hoitaa edustustehtävät kun on kerran olemassa sitäkin varten! ;D

Olisi ollut vapaapäivä. Olisi voinut puuhailla kaikkea kivaa. Kaikkea muuta: kurkuuni on änkeytynyt jonkin tason haavauma, minkä taas huomaa heti siinä, että pää on enemmän tukossa ja alkaa väsyttää aikaisin. Jouduin taistelemaan kello kolmesta eteenpäin, sitten ennen seitsemää menin lopulta unille.

Tällä hetkellä nieleminen sattuu. Kipu ottaa myös välistä korvaan asti. Töihin kyllä tulee mentyä, mutta saa nähdä mimmoista kärsimystä siitä tulee iltapäivään mennessä.

No, nyt on nähty edes vähän vaivaa blogin ulkoasun eteen. Lopputulos ei tosin miellytä vielä, mutta toisaalta ei ole niin paljoa juuri nyt jaksamistakaan säätää. Unirytmin korjaaminen teettää kaikkea ikävää…

Olin sairaana reilun viikon ennen joulua, ja vielä joulun ajan jälkeenkin hieman. Flunssa iski varsin rajulla tavalla totuttuun nähden, minähän kun en ole kamalasti sairastellut viime vuosina. Jos olen, niin se on ollut niin pientä, ettei siitä ole tarvinnut niin kamalasti välittää.

Sairaana olemisen huono puoli on siinä, että unirytmi minun kohdallani kääntyy varsin rajusti. Nukuin paljon, joten sitä myöten rytmini vaihtui iltapäiväheräämisiin, välissä ollen päiviä että piti herätä muuhunkin aikaan. Lopulta nyt taas töiden jatkuttua tällä viikolla päädyin hyvin mielenkiintoiseen rytmiin: nukuin heti töiden jälkeen. Tämä teki työpäivistä hieman rankempia, piti jaksaa pysyä tarkkana ja jaloillaan varsin väsyneenä. Pahin oli eilinen: kun työpäivä alkoi 7:30, olin ollut hereillä jo kymmenen ja puoli tuntia. Kotiin päästessä olin siis ollut hereillä putkeen jo hyvin yli 19 tuntia. Tuokin tapahtui lähinnä sen takia, että uusi vuosi tuli häiritsemään unia. Nukuin uuden vuoden päivästä 14 tuntia, siis 7:00 – 21:00. Mahtava tapa aloittaa vuosi?

Laitoin kotisivujeni ulkoasun uusiksi. Nyt sitten pitäisi vielä tehdä vastaava templaatti tänne blogiin, missä onkin vielä tekemistä huomiselle tai jollekin muulle päivälle. Tänään ei enää jaksa.

Siirry kotisivuilleni

Parempaakaan sanaa en löytänyt… minua on oikeastaan pienestä pitäen vaivannut tämä, josta en tiedä miksi sitä voisi kutsua. Hyvin karkeasti yksinkertaistaen tapahtuu jotakin sellaista, mitä en halua tehdä tai kysytään kysymys johon en halua vastata tai tiedä vastausta. Lopputuloksena olenkin yllättäen täysin hiljaa ja vastaamatta ja melkein liikkumatta. Pään sisällä kyllä tapahtuu, mutta ulospäin on vaikea antaa minkäänlaista merkkiä. Voi kai kuvailla niin, että tunne ottaa vallan ja käskee pysyä hollillaan. Samaan aikaan silti ajattelen asiaa ja olen siinä kiinni ja järki toimii, mutta se on ikäänkuin lukittuna sisään. Tosin koska olen alkanut ihmetellä asiantilaa tässä viime vuosina kun tämä on osunut kohdille, olen myös alkanut enemmän miettiä sitä, mistä voisi olla kyse. Suuri haastehan on jo tiedostaa koko asia, ja nyt on varsin vaikeaa saada kuvailluksi, minkälainen tämä tuntemus on.

Jonkinnäköinen selitys voisi olla vaikka vaaran tunteen toimintahäiriö, sellaisen joka käskee pysyä paikallaan tekemättä mitään. Jos minua ei kukaan vääntämällä pakota reagoimaan, niin saatan hyvin olla tunninkin pääasiassa paikoillaan, vaihtaen vain harvakseltaan asentoa. Samaan aikaan järki saattaa olla jo todennut, että pitäisi vaikka näppäimistöllä kirjoittaa jotain, mutta mitään ei silti tapahdu. Saattaa käydä jopa päinvastoin, näppäimistö saattaa siirtyä kauemmas. Ja silti en pakene tilanteesta pois.

Nopeasti muistista haettuna tämä tuntuu hieman samalta kun mitä tapahtuu, jos en muistakaan jotakin sanaa. Suurin ero on kuitenkin siinä, että silloin pääni on päinvastoin tyhjänä, eli kun sana ei tullutkaan mieleen niin stoppaankin siihen paikkaan. Olen kyllä pystynyt parantamaan tilannetta silloin, kun olen tekemissä tuttujen ihmisten kanssa tai mikäli minulla on jokin vahva velvoite “olla normaali”, mutta viimeisinpänä esimerkkinä jumitin viime viikon keskiviikkona sairaalassa. Silloin olin hukannut sanan “sairasloma”.

Tänä aamuna piti heräämisen jälkeen myöntää, ettei ole työntekijäksi tänään. Nenä on tyystin tukossa, päätä särkee, korvia siinä sivussa ja kurkkukin päätti palata kiusaavien osastolle. Eilinen päivä tuntui vielä varsin hyvältä, mutta nyt olo on sitten vihdoin sen verran paha, etten riskeeraa vaikka kuumetta ei olekaan. Saa nähdä onko lääkäri samaa mieltä, tai kuka minut sitten tutkiikaan ja missä välissä. Tämä kun on ensimmäinen kerta kun olen sairauden vuoksi pois töistä niin, että pitäisi käydä jossakin todistamassa asianlaita, joten en tunne vielä käytäntöä. En muutoinkaan ole paljoa aikaani sairaaloissa viettänyt.

Tässä viimoiset viikot ovat olleet työn suhteen varsin hitaita. Satuin yhdellä viikolla olemaan 16 tuntia muutamana päivänä jalkojen päällä, joka pakotti ensin olemaan ajamatta pyörällä töihin ja lopulta kävelykin vaihtui autokuljetukseen (ylirasittumista ennakoivasti). Nyt sitten viime viikon torstaina alkoi taas tuntua sen verran hyvältä, että vaihdoin takaisin kävelyyn. Torstai ja perjantai sujuivatkin suht hyvin työn osalta; ongelmaksi vain jäi se, että perjantaina alkoi ilmaantua sairastumisen merkkejä ja lauantaina sitten pötkötinkin sängyn pohjalla pitkälle päivään kurkkukivun ja päänsäryn vaivaamana.

Sunnuntaina vointi oli parempi, mutta lihasten käyttö tuntui tukkoiselta. Ja sitten pomppasin tästä huolimatta maanantaina töihin, autokyydillä. Valitettavasti Incánus (kämppis mikäli asia ei ole tiedossa) sai vihdoinkin edes vähän töitä, mikä tarkoitti kävelyretkeä takaisin töistä kotiin. Päivä meni juuri odotetulla tavalla, hitaasti ja tukkoisesti. Pää onneksi oli pitkälti normaalissa kuosissaan. Tietokoneilla tuntui olevan huono päivä töissä, ja sainkin muutaman kaipaani lisätauon.

Olo ei nyt ole kehuttavimmasta päästä. Nenä on tukkovuodossa ja olo tuntuu kuumeiselta, mutta oikeastaan ainut kuumeeseen viittaava on se, että mittasin muistaakseni ensimmäistä kertaa tänä vuonna yli 36 asteen lämmön. Se siitä kuumeesta. En usko että pelkällä nuhalla pystyy itselleen kalastelemaan sairaslomaa.

Iloisempina uutisina tuli hankittua uusi telkkari. Ruudulle tuli vähän lisää kokoa, 32″ pitäisi riittää reilusti tarpeisiin. Samalla tarkastin että kaikki tarpeelliset liitännät löytyvät sekä tietysti ruudun tarkkuutena on 1920 x 1080, eli se niin kutsuttu Full HD. Nätiltä ainakin täystarkkuusvideot näyttävät, ei ole moittimisen sijaa. Samalla myös sai todeta, että venytysalgoritmit ovat kunnossa, eli kuva venyy oikein nätisti täyteen tarkkuuteen. Suurin ongelma tällä hetkellä ovatkin sitten ääniliitännät, eli vaikka liitäntöjä löytyy, niin niistä tulee valitettavan kova signaali: subbari huutaa älämölöä pienimmälläkin asetuksella! Ensisijaisin ajatus olisi hankkia vahvistin, mutta ehkä järkevintä olisi kääntää liitännät nurinkurin ja pistää telkkarin ääni kulkemaan tietokoneen kautta. Se on sitten ehkä huomisen hommia se.

Viimoisina sanoina voinen pistää, että aloin eilen hetken mielijohteesta kirjoittaa PHP-ohjelmointiopasta, joka aloittaa aivan tyhjästä eli olettaa ettei lukija ole aiemmin ohjelmoinut. Saa nähdä miten sen käy.

Tämän viikon loppupuolisko on ollut varsin vaisu. Torstaina alkoi työviikko ja vähäunisuus painaa päälle ja se sitten on jatkunut. Vähäunisuus tarkoittaa minun tapauksessani 5 – 8 tunnin unia, kun normaalit uneni kulkevat 7 – 10 tunnin paikkeilla. Sama on jatkunut myös viikonloppuna, olen vain alkanut automaattisesti herätä kymmenen tienoilla, jolloin myös viikonlopun palauttavat uneni jäävät pätkiksi. Tämä ei vaikuta hyvältä. Miitti oikeastaan kylvi siemenet siinä mielessä, että silloin uneni jäivät lyhemmiksi ja rauhattomimmiksi. Toisaalta nukuin myös jokseenkin samaan aikaan kuin viikolla, ensimmäistä kertaa viikonloppuna sen jälkeen kun työ alkoi.

Perjantaina ja lauantaina vietettiin sitten minun ja Incánuksen 50-vuotispäiviä (tässä puolivälissä 25-vuotissynttäreidemme välissä). Vieraita oli hurjat kaksi, meno nyt omalta osaltani oli aiemmin kuvatun kaltaista. Sauna jäi vajaaksi ja pistin uneksi suht varhain. Seuraksi minusta nyt ei yleensä muutenkaan ole kun olen varsin huono lukemaan tahi katselemaan elokuvia (hei, tämä 30 sentillä töistä ostettu Robert Harrisin Rooma I on vieläkin oikeastaan aloittamatta). Oikeastaan tämä herättää esiin sen, että ne asiat joita teen ei kiinnosta ketään, jonka kanssa tulen hyvin toimeen. Ohjelmointi, sivujen värkkääminen… nämä ovat asioita joista pystyisin puhumaan vallan mainiosti. Kuitenkin olen jumiutunut keskelle ihmisiä, joita kiinnostaa lähinnä kirjat, elokuvat, näyttelijät, olut, tee… kun kerää jonkinnäköistä listaa. En kuitenkaan ole elämässäni panostanut siihen, että sivistäisin itseäni näillä. Suurin hyöty on juuri keskusteltaessa kyseisistä aiheista. Minulla ei myöskään ole vahvaa pohjaa muista tavanomaisista puheenaiheista, kuten vaikka ajankohtaisista tapahtumista ja politiikasta. Muun muassa ampumiset näinä molempina vuosina olen sivuuttanut lähes kokonaan. Poliittisesti minulla ei ole minkäänlaista sitoutumusta, puolueet ovat vähän kuin valitsemista pienimmästä pahasta.

Töissä olen ystävystynyt yhden tytön kanssa. Tosin tuo sana on ehkä ainakin vielä turhan vahva käytettäväksi, mutta kuitenkin pohja on olemassa. Tämäkin tapahtui lähinnä tämän toisen aloitteesta, minulla on hyvin korkea kynnys tutustua toisiin tilanteissa, joissa roolit ovat epäselviä. Tätä vielä pahentaa se, että varsinkin aamusta olen yleensä väsynyt, varsinkin viikon edetessä loppupuolelle – tällöin minulla on vaikea toivotella edes huomenia, sitä enemmän mitä tuntemattomammaksi toisen luokittelen.

Yksi asia johon olen kiinnittänyt huomiota on siinä, mitä kautta tietoni hankin. Toiset tuntuvat kuljettavan tietoa juttelemalla keskenään. Minä taas haen tietoni muita reittejä: koneelta, lukemalla, katsomalla ympärilleni, kokeilemalla, päättelemällä, sivusta kuulemalla, ja viimeistään kysymällä esimiehiltä… muuta työhön liittyvää tietoa jota en näillä omilla keinoillani saa olenkin nyt oikeastaan saanut vain aiemmin mainitsemaltani tytöltä.