Vesa Piittinen

Archive for the ‘Tietokoneet’ Category

Turvallinen VNC-yhteys Ubuntusta Windows XP:hen

Sunday, March 8th, 2009

Tarvitsin kotikoneeseen turvallisen yhteyden netin lävitse siten, että voisin nähdä myös tutun turvallisen työpöydän. Siispä asentelin Windows XP:hen tightVNC:n, mutta blokkasin yhteyden palomuurilla. Sen lisäksi asensin OpenSSH:n, jonka lävitse sitten yhteys kulkee salattuna. Ubuntun puolella sitten riitti, että asensi vncviewerin ja suoritti pari komentoa, jotta pystyi tekemään helpon pikakuvakkeen työpöydälle.

En ole kovinkaan suurella kirjoittelutuulella, joten lisää tietoa löytyy sysblogd:sta. Tuon sivun ohje on tosin vajaa joidenkin yksityiskohtien osalta, jouduin kokeilemalla ymmärtämään miten homma oikeasti menee. Yksi iso ongelma oli esimerkiksi se, että minun täytyi asettaa salasana Windows XP -tunnukselleni. Koska kuitenkin halusin myös automaattisen kirjautumisen koneen käynnistymiseen, täytyi semmoinen säätää TweakUI:lla.

Eee-sortuma

Saturday, January 10th, 2009

Se tuli sitten hankittua, Asuksen Eee 901 mallia Windows XP 12 Gt flashlevyllä. Tosin sortuminen moiseen johtui yksinkertaisesta syystä: hinta. Paikallisessa Prisma se oli asetettu vaivaiseen 329 euroon, näytekoneesta kun oli kyse. Mitään vikaahan koneessa ei ollut, akku ei ollut ollut kiinni eikä konetta oltu käytetty päällä. Ainut haitta oli koneessa valmiiksi olevat rasvatahrat (joista osa oli jo valmiiksi omiani).

Varsinaista arvostelua en kuitenkaan tähän ala kirjoitella, sillä olen toki heti alkuunsa alkanut säätää konetta omaan makuun. Tyhjensin runsaasti kaikkea roinaa (etukäteen asennettuja softia) ja siten en käytä enää konetta kovinkaan pitkälle sellaisena, kuin millaiseksi se on suunniteltu. Toki rauta löytyy ja pari olennaisinta ohjelmistoa (virranhallinta ja Eee Storage), mutta niiden vaikutus käyttökokemukseen ei enää ole niin suurta. Itsestäänselvyyksiä jo tässä vaiheessa: näyttö on hyvä mattapintainen, näppäimistöä on suht ymmärrettävästi jouduttu säätämään hieman poikkeavaksi ja akkukesto on loistavaa luokkaa.

Pakkausohjelmat

Sunday, January 4th, 2009

Minulla on ollut hakusessa toimiva pakkausohjelma jo jonkin aikaa. Olen käyttänyt vuositolkulla IZarcia, mutta siihen ei vieläkään ole lisätty Unicode-tukea, mikä on ollut suuri miinus muutoin varsin erinomaiselle ohjelmalle, joka on vieläpä ollut saatavilla suomenkielellä. En jaksanut odottaa vaan aloin etsiä korvaavaa ohjelmaa.

Kokeilin ensin ohjelmaa nimeltään ZipGenius. Siinä oli muutama mukava ominaisuus, mutta heikot puolet olivat liian kovia: se kaatuili joskus ikkunaa kutistettaessa, pakkauksen ja purkamisen edistyminen isojen tiedostojen kohdalla oli joskus tukkoista (ohjelma jäi jumiin) ja peruskäytössä pelleily vasemman laidan palkin kanssa oli hermoja raastavaa. Nämä lopulta saivat minut poistamaan ohjelman ja kokeilemaan jotain muuta.

Nyt kokeilussa on sitten PeaZip. Se ei ulkoasultaan ole aivan yhteensopiva Windows-tyylin kanssa, se tuo ennemminkin mieleen Windows 3:n ja Linuxin, mutta se on sentään varsin virtaviivainen. Tällä hetkellä suurin ongelma on ollut useamman tiedoston pakkaaminen samasta hakemistosta: jostain kumman syystä voin pakata vain yksittäiset tiedostot kunkin omaan zip-tiedostoonsa. Tämä vaikuttaa hieman hömelöltä, tosin saatoin jättää asennusvaiheessa ruksimatta oikean vaihtoehdon. Toisaalta asennusvaiheen vaihtoehdot olivat epäselkeät, lähinnä vaihtoehtojen suuresta määrästä ja tavanomaisesta poikkeavista nimityksistä johtuen. Ongelman voi kylläkin kiertää sillä, että valitsee vain yhden tiedoston ja vetää sen jälkeen toiset tiedostot avautuneeseen ikkunaan. Välissä kun on vaihe, jossa voi valita luotavan tiedoston tyypin ennen kuin varsinainen tiedosto luodaan. Erilainen logiikka kuin IZarcissa, mutta toimiva kuitenkin.

English summary

I’ve been a user of  IZarc for years. However, since it even by now doesn’t have a support for Unicode I’ve had to look for alternatives. I tried ZipGenius, but it crashed too often (especially when minimizing a window) and the side panel annoyed me and never quite worked as I wanted. Now I’m trying PeaZip. It doesn’t quite fit the modern Windows theme (reminds me more of Windows 3 and Linux), but it works smoothly even though it has it’s own quirks.

Verkon ylisäätöä

Sunday, December 7th, 2008

Vietinpähän tässä tovin laittaessani kuntoon lähiverkkoa ja langatonta. Ideana oli, että kaapelia pitkin kulkee lähiverkon tiedostot ja netti jakautuu langattoman kautta. Lopputulos toimii yllättävän hyvin verrattuna aikaisempaan tilanteeseen, jossa pätkimistä esiintyi aina vähän väliä, eivätkä koneet aina saaneet toisiinsa yhteyttä. Tämä mennee tiivistelmänä, en tarkemmin jaksa alkaa teknisyyksistä höpöttämään tällä erää.

Veronpalautukset olivat “varsin kivat”, mikä ehkä liiaksikin sitten innostutti tuhlaamaan. Tuli hankittua japanilaistyylinen pöytälamppu, uusi pieni vihreä matto ja Olipa kerran keksijät -boksi. Lisäksi yhteen kannettavaan on tulossa uusi kovalevy, jonka voimin toivottavasti vihdoinkin saa kahdesta rikkinäisestä kannettavasta edes yhden ehjän aikaiseksi. Ensimmäisen päälle on pudonnut kolaa näppikselle ja kovalevy rikkoutunut, toisesta taas on mennyt näytönohjain sen verran sököksi ylikuumenemisen takia, ettei kone pysy pystyssä kovinkaan pitkään. Valoshow näytöllä on myös välillä varsin erikoista nähtävää.

Ah joo. Olen myös siirtymässä jälleen kerran kannettavan käyttöön pääkoneena. Palvelimella on niin paljon jo ennestään tehtävää, että totesin olevan helpompaa vapauttaa se omasta peruskäytöstäni ihan vain pelkkään kaiken yleishyödyllisen tekemiseen. Siinä on webbipalvelinta, FTP-palvelinta, etätorrenttilatauspalvelu, tulostinpalvelu, tiedostopalvelu ja muutakin mitä varmaan olen jo unohtanut, tai ehkä ennemminkin mitä en vain saa päähäni tällä hetkellä.

Olen myös optimoinut netin toimintanopeutta. Yhteyden pitäisi olla sinällään 30/1, mutta tähän mennessä nopeuksia ei ole tullut saatua kovinkaan kummoiseksi. Nyt sitten olen päässyt jo noin 20/1 -tilanteeseen, mikä on jo “aikamoisen riittävä tilanne”. Palvelimen kaistankäyttöä on rajattu, mikä jättää peruskäytölle mukavasti ylimääräistä kaistaa.

Nyt sitten vielä tekemään samaa optimointia Incán koneelle…

Vistamizer ja lisää vauhtia XP:n nettiin

Friday, May 30th, 2008

Asensin tässä aiemmin XP:n Vista-koneelleni, sillä totesin kyllästyneeni Vistan yllättäviin jumitteluihin tietyissä tilanteissa, muutamien ohjelmien toimintaongelmiin, ja toisaalta kiinnosti kokeilla SP3:a, jonka kehutaan nopeuttaneen XP:tä entisestään. Ja olen varsin tyytyväinen muutokseen.

Ongelmia oli kuitenkin ensinnäkin nettirintamalla: netti tuntui kauhean tukkoiselta ja hitaalta verrattuna Vistaan. Vistassa netti pyöri nätisti ja XP:hen vaihdettaessa tuntui kuin käyttöjärjestelmän käyttöliittymän ja netin nopeus olisivat vaihtaneet paikkaa keskenään. Siispä selvittelin miten saisin korjattua tämän ongelman. Ensinnäkin muistin erään vanhan muutoksen: yhteysmäärien rajoituksen, 10 kpl sekunnissa. Tämä on aivan tuskainen rajoitus jos pitää torrentteja jaossa jatkuvasti, kuten minä. Siispä latasin event ID 4226 patcherin, joka sallii arvon muuttamisen miksi tahansa. Säädin omalle koneelleni määrän tuhanteen.

Tämän lisäksi löysin toisenkin ohjelman, jolla voi muuttaa asetuksia toimimaan parhaiten juuri omalla Internet-yhteydellä: CableNut. Linkistä löydät sivun, johon voi syöttää oman yhteytensä nopeuden (sekä sisään- että ulosmenevän), sekä latenssin millisekunttiarvon. Omalla kohdallani syötin arvoksi 150 ms, jonka selvitin ohjeiden mukaisesti (käyttäen testisivustona theonering.net:iä, josta maksimiajaksi tuli 161 ms).

Näiden muutoksien jälkeen käynnistin koneen uudelleen ja ero oli kuin yöllä ja päivällä: sivustot latasivat aivan törkeän nopeasti, nopeammin kuin Vistalla parhaimmillaan! Eroa syntyi myös siitä, että samalla päivitin Firefoxin kakkosversiosta kolmoseen. Firefox 3 sisältää muutoksia, jotka sallivat useamman tiedoston lataamisen yhtäaikaisesti per palvelin, mikä on hieno muutos nykyisten laajakaistojen aikana; huomasin aiemmin myös Vistalla nopeuseron.

Vielä viimeisenä kermana asensin Vistamizerin. Se on oikein hieno ilmaisohjelma, joka tekee XP:stä Vistan kaltaisen. Joissakin lisäohjelmissa on vielä bugitteluja, mm. WinFlip saa tekstit joskus katoamaan ikkunoista kuin myös satunnaisesti estää DirectX:ää käyttäviä ohjelmia ja pelejä toimimasta, mutta näitä ei ole pakko asentaa. Perusasennus tekee jo mahtavaa jälkeä, saa hienomman Vista-tyylisen ulkoasun, mutta taustalla pyörii vikkelä ja yhteensopiva XP SP3! Tyydyin varsin minimaalisiin muutoksiin ja en asentanut edes mukana tulevia työpöydän taustakuvia saati ääniä. Kaikin puolin hieno muutos.

Kyllä se kissa pitää etsiä

Monday, May 5th, 2008

Kävin tuossa yölenkillä pyörällä ja päädyin hetken mielijohteesta pyöräilemään eläinten löytökodin suuntaan. Nimeä kun en muistanut niin totesin että käydään oikein fyysisesti kurkkaamassa paikan nimi. Onnentassuhan se oli. Olen jo reilun vuoden tainnut jahkailla asian suhteen, joten ehkä nyt olisi sitten aika tehdä se elämänmuutos ja etsiä itselleen se elämänkumppani. Nyt sitten vain pitäisi eksyä oikeaan aikaan Onnentassuun, tänään se tarkoittaisi eksymistä paikalle kello 17 ja 19 välillä. Siihen sitten tähdätään.

Henkisellä puolella noin muuten on “kevät” antanut onneksi periksi ja oleskelu on taas normalisoitunut. Ajatukset ovat helpottaneet, mutta tietysti joitakin liian aktiivisena hetkenä kirjoittamia viestejä erinäisiin paikkoihin on tullut kaduttua. Onneksi nykyään on sitä itsetuntoa sen verran, että pääsee niistä ylitse. Ehkäpä yllättäen itsetuntoni on tuntunut jatkavan nousujohteista suuntaansa siitä huolimatta, että sinällään mitään merkittävää ei ole tapahtunut. Jospa se selkeän elämänsuunnan valitseminen, opiskelijaksi yliopistoon, on antanut tukea moiselle. Työelämä on menettänyt houkutuksensa, joten on aika siirtyä takaisin koulun penkille.

Peruskoulutus oikeastaan meni varsin päämäärättömästi. Menin koko kouluajan virran viemänä, kauppikseen päädyin vain koska jotakin pistettiin valitsemaan. Datanomiksi päädyin vain sen takia, että yhteen lappuun laitettiin ruksi. Vielä syksyllä kouluun mennessä en tiennyt että olin opiskelemassa datanomiksi. Tähän päämäärättömyyteen nähden sain koulussa varsin hyviä numeroita. Yhdeksänneltä todistuksen keskiarvo oli 8,3 ja kauppiksen keskiarvo oli 8,7 tai 8,9 – nämä numerot ilman varsinaista panostusta, kokeisiin en lukenut ja ainut panostukseni oli lähinnä tuntiaktiivisuus. Koulussa kävin koska siellä oli pakko käydä.

Tässä mielessä yliopisto-opiskelu tulisi olemaan aivan erilaista. Olen nyt henkisellä puolella kehittänyt itseäni hyvin pitkälle ja ajattelen elämää huomattavasti päämäärätietoisemmin. Nyt kun olen lukenut jonkin verran, olen huomannut että pääni kerää edelleen varsin kiitettävästi tietoa. Lähinnä vaikeat ulkoperäiset sanat ja yksityiskohdat ovat ongelmana, lähinnä suuren määränsä takia, niissä on paljon opettelemista.

Löysin muuten hyvän NetLimiterin korvikkeen: Traffic Shaper XP. Se on toiminut ainakin toistaiseksi ongelmitta Sygaten palomuurin kanssa, mikä on erittäin suuri plussa. Ohjelman asentaminen ei vaatinut edes koneen uudelleenkäynnistystä! Ehkä pahin puute näyttäisi olevan se, ettei kaistan käyttöä ilmeisesti voi rajoittaa ohjelmakohtaisesti. Toisaalta minun tapauksessani porttikohtainen rajoitus on riittävä, ja kun ohjelma on ilmainen niin eipä ole valittamista.

Sinisen Kuoleman Ruutu

Saturday, May 3rd, 2008

Pidän erittäin paljon Blue Screen of Deathista.  BSoD vaan on niin ihana. Tällä hetkellä kaatumisten tyyli on vaihtunut aiemmasta siten, että kone ei enää käynnistykään itselleen uudelleen. En tiedä syytä moiselle käyttäytymisen muutokselle, mutta kumosin ainakin yhden tekemäni muutoksen ja toivon että se muuttaa ainakin BSoDin käyttäytymisen entisenlaiseksi.

Hyvä puoli on tietty se, että sain nyt hieman kerättyä infoa itse virheestä. Tarkemmin saan mm. virhettä tyyliin:

STOP: 0×0000008E (0xC0000005, 0xF9609280, 0xF62A58F8, 0×00000000)

Ja valitusta ajurista wpsdrvnt.sys – tosin tämä tapahtui vain kerran, muutoin olen vain saanut virheitä joissa ei ole paljoa mitään muuta muuttuvaa infoa kuin osa numerokoodeista. Sen verran olen kuitenkin saanut selville, että kyseessä on laitevirhe, tai laiteajurista johtuva virhe. Jälkimmäiseen pystyy paremmin vaikuttamaan. Tällä hetkellä syntipukki lienee vahvistumassa useamman yhtäaikaisen turvaohjelmiston käyttöön. Minulla on päällä niin XP:n palomuuri, Sygaten palomuuri, NetLimiter kuin myös avast! – NetLimiteristä olen sentään sen palomuurin kytkenyt pois päältä, mutta valitettavasti jokin tässä yhdistelmässä aiheuttaa ongelmia. avastista pystynen helpoiten luopumaan, mutta Sygate ja NetLimiter ovat softia joista en niin helpolla olisi luopumassa. XP:n palomuuri on taas hyvä pitää päällä ihan käynnistymisessä antaman suojauksensa takia.

Tässä onkin pohtimista joksikin aikaa. Kokeilen ensin avastin poistoa ja eloa ilman virussuojaa. Aiemmasta kokemuksesta tiedän, että palomuuri on hyvin pitkälle riittävä suoja, joten uskallan elää ilman virustutkaakin koneen kanssa hyvän tovin.

Sivustojen siirtelyä

Friday, May 2nd, 2008

Siirsin nyt vihdoin valtaosan muistakin sivustoista pyörimään uudelle palvelimelle. Pohjalla on nyt siis WampServer 2, eli Windows XP + Apache 2 + PHP 5 ja MySQL 5. Odottelen koneeseen enää lisämuistia, jonka pitäisi antaa mukavasti lisäpuhtia. Tällä hetkellä olen riisunut XP:n turhimmat prosessit pois, mutta muutamien lisämukavuuksien takia muistia on silti niukanlaisesti, sillä sitä on yhteensäkin vain 256 Mt, josta 8 Mt on varattu näytönohjaimelle. Postista pitäisi tänään pudota kaksi 1 Gt kampaa, joten hyppäys 2048 – 8 Mt = 2040 Mt on varmasti makoisa. Kaksi kampaa otin tietysti sen takia, että emolevy kykenee toimimaan Dual Channel -moodissa.

Opiskelupuolella sain vihdoinkin vähän tuulta purjeiden alle. Tämä viikko on mennyt siihen, että olen muuttanut rytmiäni. Olen nyt enemmän aikaa valveilla ja vähemmän aikaa unessa, mikä oli tarkoituskin. Tietysti siirtymäaika söi ehkä lukuaikaa liikaakin, toisaalta jos 12 tunnin unet olisivat jatkuneet en olisi semminkään saanut luettua. Nyt jäljellä on vain pelko siitä, riittääkö aika: vajaa kuukausi on hyvin lyhyt aika lukea kokeeseen aiheesta, joka on ennestään tuttu vain muutamien perustietojensa osalta. Edelleen ihmettelen miksen ole innostunut geologiasta aiemmin.

Palvelin uusiksi!

Monday, April 28th, 2008

Olen tässä jonkun kahdeksan kuukautta pyöritellyt omalla koneellani nettipalvelinta kokoonpanolla Vista, IIS7, PHP5 ja MySQL5. Tällä on valitettavasti ollut erinäisiä huonoja puolia päivittäisen koneen käytön kannalta, joten kaivelin kaapista vanhan koneen jäämistöt. Olin jäänyt siihen pelkoon että koneen BIOS olisi jotenkin mennyt rikki kiitos ongelmien alkamisen erään ongelmallisen hajonneen kovalevyn jälkeen, mutta päivitys lopulta korjasi kuin korjasikin BIOSin ja asetusongelmakin paljastui vain patterin tyhjenemiseksi, joka korjaantui yksinkertaisesti pitämällä emoa hieman pidemmän aikaa kiinni seinävirroissa.

“Uuteen” koneeseen sitten ängin sisään Windows XP:n ja WAMP Server 2:n. Eli eritellen Apache 2 + PHP5 ja MySQL5. Apachen konffaaminen on huomattavan paljon vaikeampaa kuin IIS7:n säätäminen, mutta onneksi on tullut erinäisiä älyvapaita tekstitiedostoja ennenkin vastaan ja sain jokseenkin haluamallani tavalla hommat jopa pyörimään. Monia hienouksia pitäisi opetella ja selvitellä, mutta ne saavat kyllä jäädä muuhun kertaan.

Tällä hetkellä olen saanut tungettua kolme sivustoa onnellisesti pyörimään uuteen koneeseen. Ainut suuri ongelma on koneen sijoittaminen: se ei voi missään nimessä jäädä hurisemaan pöydälle, jolle sen olen nyt sijoittanut. Se pitää saada mielellään mahdollisimman kauas sängystä. Vaikka meteli ei käy korviin, on se sen verran vahva että siitä on pidemmän päälle haittaa (kokemusta on).