Tänään sitten kirjoitellaan jossain välissä uusi työsopimus. En vielä tiedä ihan kaikkia yksityiskohtia, mutta selvää on että jatkan osa-aikaisena: viiden päivän sijaan olen töissä vain ma – to! Tämä sopii minulle paremmin kuin hyvin, vihdoinkin ohjelmoinnille on oikeasti aikaakin. Normaalisti viikonloppu menee pitkälti siihen, että ensimmäisen päivän palautuu ja toisen päivän tuhlaa siihen mihin vaan voi.

Olen palannut myös takaisin Konnun parissa värkkäämiseen. Käärmeen haku koki uudistuksen ja on nyt oikeasti jopa käytettävä. Käyttö että ohjeistus muuttuivat selkeämmiksi. Pienestä nopeuslisästäkään ei ole suinkaan haittaa! Teen pieniä muutoksia nyt kai lähiaikoina useampiakin, suuria muutoksia varten on… suuremmat suunnitelmat.

phpBB2 on nyt virallisesti kuollut. Tuki on päättynyt kokonaan, viralliset foorumit on suljettu. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvä kevyt muokattava foorumisofta on nyt sitten historiaa. phpBB3 on liian järeä minulle. SMF ei sovi makuuni. vBulletin maksaa. Muitakin vaihtoehtoja on, runsaasti, mutta niissä on aina jotakin, joka ei kelpaa omaan makuuni. Tämä on jo pitkään kutkuttanut mielessäni ajatusta alkaa työstää omaa foorumisoftaa  käyttäen pohjalla phpBB2:ta modernisoiden ja yhtenäistäen. Kyseessä on kuitenkin valtava urakka, voi olla että voi olla järkevä pudottaa tuki monille erilaisille tietokannoille jos työn oikeasti aloittaa.

Tänään on sitten hurjat työajat kokeilussa. Yritän tehdä päivän 6 – 18. Tämä tarkoittaa muutoksia päivän rytmiin, esimerkiksi syömässä kannattaa käydä vasta 12 jälkeen toisin kuin normaalisti. Ylimääräistä ruokaa lähtee mukaan ja juomaakin pitäisi olla riittävästi. Ihan täysin terve tässä ei ole, kurkku valittaa vähän edelleen ja samalla tavoin ottaa korvan puolellekin, mutta ei liian pahasti. Luulisin että kun kotiin pääsen niin saatan heittää jotain pientä suuhun ja pistää sitten saman tien unille. Seuraava herätys on taas viideltä, mutta teen poikkeuksellisesti päivän vain kahteen asti. Ehtii hoitaa joskus asioitakin.

Olin sairaana reilun viikon ennen joulua, ja vielä joulun ajan jälkeenkin hieman. Flunssa iski varsin rajulla tavalla totuttuun nähden, minähän kun en ole kamalasti sairastellut viime vuosina. Jos olen, niin se on ollut niin pientä, ettei siitä ole tarvinnut niin kamalasti välittää.

Sairaana olemisen huono puoli on siinä, että unirytmi minun kohdallani kääntyy varsin rajusti. Nukuin paljon, joten sitä myöten rytmini vaihtui iltapäiväheräämisiin, välissä ollen päiviä että piti herätä muuhunkin aikaan. Lopulta nyt taas töiden jatkuttua tällä viikolla päädyin hyvin mielenkiintoiseen rytmiin: nukuin heti töiden jälkeen. Tämä teki työpäivistä hieman rankempia, piti jaksaa pysyä tarkkana ja jaloillaan varsin väsyneenä. Pahin oli eilinen: kun työpäivä alkoi 7:30, olin ollut hereillä jo kymmenen ja puoli tuntia. Kotiin päästessä olin siis ollut hereillä putkeen jo hyvin yli 19 tuntia. Tuokin tapahtui lähinnä sen takia, että uusi vuosi tuli häiritsemään unia. Nukuin uuden vuoden päivästä 14 tuntia, siis 7:00 – 21:00. Mahtava tapa aloittaa vuosi?

Tänä aamuna piti heräämisen jälkeen myöntää, ettei ole työntekijäksi tänään. Nenä on tyystin tukossa, päätä särkee, korvia siinä sivussa ja kurkkukin päätti palata kiusaavien osastolle. Eilinen päivä tuntui vielä varsin hyvältä, mutta nyt olo on sitten vihdoin sen verran paha, etten riskeeraa vaikka kuumetta ei olekaan. Saa nähdä onko lääkäri samaa mieltä, tai kuka minut sitten tutkiikaan ja missä välissä. Tämä kun on ensimmäinen kerta kun olen sairauden vuoksi pois töistä niin, että pitäisi käydä jossakin todistamassa asianlaita, joten en tunne vielä käytäntöä. En muutoinkaan ole paljoa aikaani sairaaloissa viettänyt.

Tässä viimoiset viikot ovat olleet työn suhteen varsin hitaita. Satuin yhdellä viikolla olemaan 16 tuntia muutamana päivänä jalkojen päällä, joka pakotti ensin olemaan ajamatta pyörällä töihin ja lopulta kävelykin vaihtui autokuljetukseen (ylirasittumista ennakoivasti). Nyt sitten viime viikon torstaina alkoi taas tuntua sen verran hyvältä, että vaihdoin takaisin kävelyyn. Torstai ja perjantai sujuivatkin suht hyvin työn osalta; ongelmaksi vain jäi se, että perjantaina alkoi ilmaantua sairastumisen merkkejä ja lauantaina sitten pötkötinkin sängyn pohjalla pitkälle päivään kurkkukivun ja päänsäryn vaivaamana.

Sunnuntaina vointi oli parempi, mutta lihasten käyttö tuntui tukkoiselta. Ja sitten pomppasin tästä huolimatta maanantaina töihin, autokyydillä. Valitettavasti Incánus (kämppis mikäli asia ei ole tiedossa) sai vihdoinkin edes vähän töitä, mikä tarkoitti kävelyretkeä takaisin töistä kotiin. Päivä meni juuri odotetulla tavalla, hitaasti ja tukkoisesti. Pää onneksi oli pitkälti normaalissa kuosissaan. Tietokoneilla tuntui olevan huono päivä töissä, ja sainkin muutaman kaipaani lisätauon.

Olo ei nyt ole kehuttavimmasta päästä. Nenä on tukkovuodossa ja olo tuntuu kuumeiselta, mutta oikeastaan ainut kuumeeseen viittaava on se, että mittasin muistaakseni ensimmäistä kertaa tänä vuonna yli 36 asteen lämmön. Se siitä kuumeesta. En usko että pelkällä nuhalla pystyy itselleen kalastelemaan sairaslomaa.

Iloisempina uutisina tuli hankittua uusi telkkari. Ruudulle tuli vähän lisää kokoa, 32″ pitäisi riittää reilusti tarpeisiin. Samalla tarkastin että kaikki tarpeelliset liitännät löytyvät sekä tietysti ruudun tarkkuutena on 1920 x 1080, eli se niin kutsuttu Full HD. Nätiltä ainakin täystarkkuusvideot näyttävät, ei ole moittimisen sijaa. Samalla myös sai todeta, että venytysalgoritmit ovat kunnossa, eli kuva venyy oikein nätisti täyteen tarkkuuteen. Suurin ongelma tällä hetkellä ovatkin sitten ääniliitännät, eli vaikka liitäntöjä löytyy, niin niistä tulee valitettavan kova signaali: subbari huutaa älämölöä pienimmälläkin asetuksella! Ensisijaisin ajatus olisi hankkia vahvistin, mutta ehkä järkevintä olisi kääntää liitännät nurinkurin ja pistää telkkarin ääni kulkemaan tietokoneen kautta. Se on sitten ehkä huomisen hommia se.

Viimoisina sanoina voinen pistää, että aloin eilen hetken mielijohteesta kirjoittaa PHP-ohjelmointiopasta, joka aloittaa aivan tyhjästä eli olettaa ettei lukija ole aiemmin ohjelmoinut. Saa nähdä miten sen käy.

Olen tässä nyt kulkenut tämän viikon töihin Hyvinkäälle polkupyörällä. Matkaa Riihimäeltä kotoa työpaikalle asti kertyy noin 17 – 18 km. Tien tyhjyys vain huolettaa: pyörätie on kuitenkin suht hyvässä kunnossa, mutta ainakaan toisia työmatkalaisia en ole bongannut, kuntoilijoita kylläkin näkee iltapäivästä. Kuitenkin nyt tässä on tullut huomattua, ettei tuo matkan taittaminen ihan niin vaikeaa ole kuin miltä se voi aluksi tuntua. Jos osaa ajaa rauhallista tahtia ja kuntoa on vähänkään, niin ensimmäisen viikon jälkeen matkan pitäisi sujua jo ihan rutiinilla, varsinkin jos ei tarvitse kulkea Hyvinkään etelälaitaan asti koko kaupungin lävitse kuten minun kohdallani asianlaita on.

Jättäkää auto kotiin, säästäkää rahaa ja luontoa: ajakaa pyörällä töihin. Ei siihen matkaan mene kuin tunti. Autolla menee puoli tuntia, kylmästartilla talviaamuna vielä kauemmin, saa kärvistellä toisia autoilijoita ja jalankulkijoita valottomissa risteyksissä ja niin edelleen.

Maanantaina kulkiessani tapahtui jotakin harvinaista: kaaduin kaksi kertaa pyörällä saman matkan aikana. Tie oli liukas, mikä on merkittävä osasyy, mutta toisena merkittävänä tekijänä pidän sitä, että jouduin käyttämään jalkajarrutonta pyörää, minkä vuoksi suosin liikaa käsijarruja. Liukas keli, vielä osin tuntematon reitti, autojen ajotien ylitys, tiukka käännös suuntaan tai toiseen + etukäsijarru = todella huono yhdistelmä. Ah joo, enkä ole ainakaan vielä hankkinut itselleni nastarenkaita pyörään. Onneksi muutoin talviajosta on kokemusta runsaasti, joten toivon mukaan tänä talvena en enää kaadu kertaakaan. Viime talvena vuosien kaatumattomuusputkeni meni rikki, siitä kiitokset sille ihanalle ihmiselle, joka sijoitti valkoisen pikkukoiran pienelle lumiselle alueelle puun ympärillä ja oli itse mennyt kauppaan. Valintana oli koiran kuolema tai äkkijarrutus ja kaatuminen pyörällä.

Päivät jäävät tosiaan lyhyiksi kun töitä tekee. Tämä viikko oli tähän päivään asti aikamoinen katastrofiviikko: pyöräni varastettiin Hyvinkään asemalta. Kimppakyyti jäi pois keskiviikon iltapäivästä eteenpäin, joten jouduin kävelylinjalle — hyvänä puolena olen sentään nyt löytänyt jo lyhyen reitin, jonka ansiosta työmatkaan kuluu vaivaiset vähän reilut 30 minuuttia asemalta, jos kävelee perusrivakkaa tahtia. Vielä vähän jos kirisin niin ehtisin neljän junaan, jolloin en periatteessa tarvitsisi pyörää ollenkaan. Neljän juna kun on se juna, johon pyörälläkin kulkiessa päädyn! Reitti on pyörälle vähän heikompi kulkea, koska maastonmuodot menevät ylös ja alas useammankin kerran, enkä kuitenkaan mitään hyötyisi, koska en aiempaan junaan millään siitäkään huolimatta ehtisi. Kuljen pyörällä nopeasti muutenkin, joten ei ole enää ylimääräistä varaa kasvattaa vauhtia turvallisuudesta tinkimättä, ja siitä en tingi. Olkootkin että kuulun kansanosaan joka ei käytä kypärää.

Pyörän varastamisen takia en jaksanut olla töissä kovinkaan pirteä taikka sosiaalinenkaan, joten päivät menivät hieman puolimöksöttäen. Tämä tosin muuttui tänään: sain työnjohtajalta lappusen kouraan, josta selvisi että etsivät IT-henkilöä hoitamaan intraa (sisäistä lähiverkkoa), verkkosivuja, sekä tietokantaa. Mukana on tietysti perinteiset mikrotukihenkilöhommatkin. Ainakin jokseenkin näin olen asioista perillä. Pidän mahdollisuuksiani päästä hommaan jopa suhteellisen hyvänä, olenhan “ennestään tuttu” ja minulla on juuri tarvittavaa tietotaitoa, jos en jotain ole aiemmassa työpaikassa tehnyt, niin harrastamisen kautta löytyy pohjaa. Intran päälle ymmärtäminen tulee ehkä olemaan haastavimpia asioita, pitää yrittää lähteä aivot nollasta ja jättää liiat olettamiset sen toimintatavasta pois. Muuten asiat onkin semmoisia että niitä ei voi etukäteen opetella, Kirjavälityksen omia asioita toteutettuna heille sopivimmalla tavalla.

Pistin VB6-koodia julkisesti jakoon: http://kontu.selfip.info/vb6/projects/ — tuonne pitäisi kerääntyä ajan mittaan kaiken näköistä enemmän tai vähemmän hyödyllistä, mitä päähän sattuu tulemaan.

Tämän viikon loppupuolisko on ollut varsin vaisu. Torstaina alkoi työviikko ja vähäunisuus painaa päälle ja se sitten on jatkunut. Vähäunisuus tarkoittaa minun tapauksessani 5 – 8 tunnin unia, kun normaalit uneni kulkevat 7 – 10 tunnin paikkeilla. Sama on jatkunut myös viikonloppuna, olen vain alkanut automaattisesti herätä kymmenen tienoilla, jolloin myös viikonlopun palauttavat uneni jäävät pätkiksi. Tämä ei vaikuta hyvältä. Miitti oikeastaan kylvi siemenet siinä mielessä, että silloin uneni jäivät lyhemmiksi ja rauhattomimmiksi. Toisaalta nukuin myös jokseenkin samaan aikaan kuin viikolla, ensimmäistä kertaa viikonloppuna sen jälkeen kun työ alkoi.

Perjantaina ja lauantaina vietettiin sitten minun ja Incánuksen 50-vuotispäiviä (tässä puolivälissä 25-vuotissynttäreidemme välissä). Vieraita oli hurjat kaksi, meno nyt omalta osaltani oli aiemmin kuvatun kaltaista. Sauna jäi vajaaksi ja pistin uneksi suht varhain. Seuraksi minusta nyt ei yleensä muutenkaan ole kun olen varsin huono lukemaan tahi katselemaan elokuvia (hei, tämä 30 sentillä töistä ostettu Robert Harrisin Rooma I on vieläkin oikeastaan aloittamatta). Oikeastaan tämä herättää esiin sen, että ne asiat joita teen ei kiinnosta ketään, jonka kanssa tulen hyvin toimeen. Ohjelmointi, sivujen värkkääminen… nämä ovat asioita joista pystyisin puhumaan vallan mainiosti. Kuitenkin olen jumiutunut keskelle ihmisiä, joita kiinnostaa lähinnä kirjat, elokuvat, näyttelijät, olut, tee… kun kerää jonkinnäköistä listaa. En kuitenkaan ole elämässäni panostanut siihen, että sivistäisin itseäni näillä. Suurin hyöty on juuri keskusteltaessa kyseisistä aiheista. Minulla ei myöskään ole vahvaa pohjaa muista tavanomaisista puheenaiheista, kuten vaikka ajankohtaisista tapahtumista ja politiikasta. Muun muassa ampumiset näinä molempina vuosina olen sivuuttanut lähes kokonaan. Poliittisesti minulla ei ole minkäänlaista sitoutumusta, puolueet ovat vähän kuin valitsemista pienimmästä pahasta.

Töissä olen ystävystynyt yhden tytön kanssa. Tosin tuo sana on ehkä ainakin vielä turhan vahva käytettäväksi, mutta kuitenkin pohja on olemassa. Tämäkin tapahtui lähinnä tämän toisen aloitteesta, minulla on hyvin korkea kynnys tutustua toisiin tilanteissa, joissa roolit ovat epäselviä. Tätä vielä pahentaa se, että varsinkin aamusta olen yleensä väsynyt, varsinkin viikon edetessä loppupuolelle – tällöin minulla on vaikea toivotella edes huomenia, sitä enemmän mitä tuntemattomammaksi toisen luokittelen.

Yksi asia johon olen kiinnittänyt huomiota on siinä, mitä kautta tietoni hankin. Toiset tuntuvat kuljettavan tietoa juttelemalla keskenään. Minä taas haen tietoni muita reittejä: koneelta, lukemalla, katsomalla ympärilleni, kokeilemalla, päättelemällä, sivusta kuulemalla, ja viimeistään kysymällä esimiehiltä… muuta työhön liittyvää tietoa jota en näillä omilla keinoillani saa olenkin nyt oikeastaan saanut vain aiemmin mainitsemaltani tytöltä.

Olen nyt alkanut vihdoin saada selvemmäksi omaa minä-kuvaani, joka on ollut varsin myrskyisessä poutasäässä viimoiset vuodet. Aikalailla pienestä pitäen leimauduttuani tietokonenysvääjäksi tuli suurinpiirtein kaikille oletus, että lähden myös sille alalle työelämän puolesta. Kevään kuluessa tein kuitenkin itselleni selväksi, että pitää jotain muuta tehdä. Ensin intouduin hetkeksi geologiasta (etenkin kaiken muun sisällön paitsi kivien osalta, hassua kyllä), mutta nykyinen työpaikka on ollut oikein mieluisa vaihtoehto, jota voisin hyvinkin tehdä vielä pidempään kuin nykyisessä työsopimuksessani lukee.

Nyt olen sitten harrastelijaohjelmoija, nimike jonka itselleni olen antanut. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkea sitä, mitä mielelläni puuhailen tietokoneen kanssa, alkaen toisten auttamisesta foorumeilla ohjelmointi-, koodaus- ja sivunnysväyskysymysten parissa jatkuen aina omien varsinaisten projektien puolelle, jotka jakautuvat jokseenkin puhtaasti omiin projekteihin ja yleishyödyllisiin projekteihin, sekä ohjelmoinnin että sivujenteon saralta. Valtaosa vapaa-ajastani kuluu tähän.

Työelämän puolella teen sitten ihan mielelläni “kykyihini nähden vaatimatonta työtä”. Minulla ei ole tarvittavaa luonnetta siihen, että taistelisin itselleni tietokonepuolelta sellaisen työnkuvan, johon sopisin. En tahdo asiakkailta “käsittämättömiä” ja “järjenvastaisia” pyyntöjä, en tahdo tehdä työtä ylinopeasti tuottavuutta maksimoiden… haluan tehdä hommat alta omaa tahtiani kunkin päivän jaksamisen mukaan ilman turhaa stressiä, huolellisesti ja kiireettä. Pystyn ottamaan iloa ja hyödyllisyyden tunnetta irti pienistä asioista… esimerkkinä vaikka kirjojen järjesteleminen siten että ne mahtuvat hyvin rullakkoon tai sopivan laskutavan löytäminen isommalle määrälle kirjoja.

Minulla ei tarvitse olla suuret tavoitteet jos minun on hyvä olla näin.

Elo on taas tasaantunut loppukesän ja alkusyksyn isojen muutoksien jälkeen. Töissä käydään tasaista tahtia, vapaa-aika mitä on kuluu puuhaillen satunnaisia ohjelmointipuuhia (tosiaan toimii erittäin hyvin harrastelupohjalta nyt kun sen päätöksen on tehnyt!), kissan kanssa menee huomattavan hyvin tätä nykyä ja yhteiselo tuon erään toisen herran kanssa on ollut yllättävänkin kivutonta tähän asti. Näin päällisin puolin asiat ovat siis kunnossa. Tämän hetken suurin ongelma on taloudellinen: vaihto työttömyydestä työllisyyteen tekee kipeän parin kuukauden tauon ilman tuloja, joten rahallisesti tekee todella tiukkaa. Huomenna pitää käydä Kelalta anomassa takaisinmaksuaikaa ylimääräisestä asumistuesta. Jos se lähtee pois liian aikaisin, niin ei ole varaa maksaa tämän kuun vuokraa ja laskuja. Ensimmäinen palkka tulee vasta kuun loppupuolella.

Kuntoni on kohonnut huomattavasti. Jaksan nyt todellakin kävellä koko työpäivän + siihen päälle sen mitä asiointeja on, eilen jopa hölkkäsin ja sitäkin kesti tehdä yllättävän paljon verrattuna siihen, mihin olen tottunut. Muutamia hölkkäspurtteja tekemällä ja hetken aikaa kävellen ei ollut ollenkaan tuskaista kulkea. Lähestulkoon siis pelkästä kävelemisestä koostuva työ siis riittää kunnon kohottamiseen mitä parhaiten. Jos tämä työ ei jatku, niin täytyy vain toivoa että saan jonkin toisen vastaavanlaisen työn tästä suht läheltä!

Viikonloppuna on luvassa miitti. Sitä varten kokkasin sunnuntaille asti itselleni ruuat valmiiksi. Valikoimani on monipuolinen: perunamuusia ja jauhelihaa, perunamuusia ja kanapullia, perunamuusia ja jauhelihapihvejä, perunamuusia ja erilaisia jauhelihapihvejä. Mutta hei, tulen syömään kunnolla miitissä, kerrankin! Ei mitään mikropitsoja tai vastaavia vaan ihan kunnon kotiruokaa. Noin muuten en sitten tiedä miten miitti sujuu, ja varsinkin miten viikko miitin jälkeen sujuu. Voi olla että saatan olla hieman kovilla tovin jos toisenkin.

Aloin tässä myös pelailla Final Fantasy XII:ää kolmatta kertaa alusta. Ensimmäinen peli jäi kesken kun joululomani päättyi, toinen peli jäi kesken viiden viikon pelailun jälkeen (Konnun väkertäminen keskeytti sen) ja nyt tämä kolmas pelikerta tulee olemaan hidasta puurtamista: hyvä jos on tunti päivässä uhrata pelille, jonka kokonaiskesto nousee helposti useampaan kymmeneen tuntiin (varsinkin minun pelityylilläni, joka siis on tietysti “mieluummin helposti kokemuksen voimalla kuin vaikeasti liian alhaisen tason hahmoilla”). Basch on vasta tullut mukaan tiimiin, siltä pohjalta sitten jatkan kunhan taas ehdin pelin pariin palata.