| Yhteenveto |
| Plussat |
- Toimiva pelattavuus
- Persoonalliset aseet
- Hyvät kentät
- Ryminää ja rytkettä
|
| Miinukset |
- Vanhahtava grafiikka
- Heikot äänet
- Itseään toistavat tehtävät
- Loppuu kesken
|
|
|
Lisää tietoa tästä pelistä
Assault Trooper on julkaistu nyt ilmaisena. Sen viisikymmentä tasoa ja tehtäväeditori ovat siis kaikkien käytettävissä ilman rahansiirtoja. Vuonna 1996 ensimmäisen kerran päivän valonsa nähnyt Assault Trooper levisi kulovalkean lailla internetin käytön yleistyessä. Oli selvää, että siihen aikaan laadukkailla, mutta pienikokoisilla ammuskelupeleillä oli kysyntää. Viimeisen version ollessa vuodelta 1997, on haaveet pelin pidemmälle kehittämisestä jo unohdettu, mutta Juha Kauppisen nimi on jäänyt kuitenkin monelle mieleen nimenomaan tästä kyseisestä taideteoksesta. Vaikka kokeiluversiota onkin rajoitettu vain murto-osaan siitä mitä koko paketista luvataan, tekemistä riittää silti useammaksikin kuin yhdeksi illaksi.
Assault Trooperissa toimit kommandona, joka koluaa läpi synkät viidakot, avarat erämaat ja sokkeloiset vihollistukikohdat. Vaikka taistelu onkin usein helvettiä, saa se tämän pelin mukana aivan uuden merkityksen.
,==Valkoparta, vanha ukki...==
Kun pelin ensimmäisen kerran käynnistää, silmiin pistää todella vanhahtava grafiikka. Vaikka kaikki ei paranekaan iän myötä, ei Assault Trooperin grafiikoita voi liiaksi moittiakaan. Isometrinen kuvitus toimii iästään huolimatta loistavasti, ja ehkä pelissä ei olisi juuri sitä samaa tunnelmaa ilman tätä kyseistä pikkuseikkaa. Peli luo onnistuneesti kuvia eri puolilta maailmaa, ja saa pienen ja huvittavan sarjakuvamaisen värityksensä ansiosta aikaan todella miellyttävän vision pienen kommandon kommelluksista. Ainoat paikat joissa grafiikan vanhuus todella huolestuttaa, ovat pelin valikot. Uusien pelien myötä jokainen on varmasti tottunut selkeisiin ja kirkkaana loistaviin valikkoruutuihin, mutta Kauppisen tarkoituksena on ilmeisesti ollut tehdä itse peliinkin pääsemisestä jonkinlainen missio. Jos ei tämä kerro projektille omistautumisesta, niin mikä sitten? Paljoa grafiikkaa pahemmaksi eivät pistä äänetkään, vaan efektit ovat kuin gramofonista läpi vedettyjä. Suhinalta ja räpinältä ei siis ehkä huonoimmilla korteilla säästytä. Ei äänien laatua kuitenkaan ensijärkytyksen jälkeen paljoa huomioi. Ne hoitavat oman asiansa pelissä varoittaen ja luoden sitä paljon puhuttua tunnelmaa. Eihän kunnon juoksuräiskintä ole mitään ilman posahtelua ja pauketta.
,==Eikö taakka paina selkää? Käypä tänne emme pelkä
Tekemistä Assault Trooperin kokeiluversiossa riittää aivan tarpeeksi. Maailman kartoilla olevista Libyasta ja Indonesiasta kertyy pelattavaksi yhteensä siis kymmenen tehtävää. Kun vaikeustason laittaa huippuunsa, saattaa yhdenkin kentän läpäisemiseen kulua useampia tunteja. Jokaista tehtävää ennen valitaan varustus, joka ei määräydykään pelaajan tiliotteen mukaan, vaan yksinkertaisesti: voit kantaa niin paljon kuin jaksat. Yllättäen helpoimmalla vaikeusasteella mukaan mahtuu liekinheitin, rynnäkkökivääri ja parit lääkelaukut ja kranaatitkin, kun taas vaikeimmalla tasolla saa jo alkaa pohtimaan, että kuinkahan monta ammusta kutakin vihulaista kohden kuluu. Vaikeimmalla tasolla ei siis voi kantaa tavaraa läheskään yhtä paljon kuin helpoimmalla. Tämä piirre tekeekin pelistä sangen mielenkiintoisen kaikkein hankalimmissa kentissä. Onneksi kenttiin on ripoteltu ensiapupakkauksia ja erilaisia ammuspaketteja, joita yleensä saa myös vihollisilta. Välillä ammusten säännöstely kyllä unhoittuu, kun kolme kiväärimiestä juoksee eri suunnilta kohti. Vähintäänkin siinä tilanteessa alkaa liipasin laulaa ja polvet tutista. Harmillisesti jokaisen tehtävän joutuu nimittäin aloittamaan alusta. Tallennusta ei tässä pelissä tunneta.
Vauhtia tehtävistä ei siis todellakaan puutu. Vaikka urheat terroristit eivät tunnukaan henkikullastaan välittävän, ei niistä aika ajoin tunnu olevan ollenkaan vastusta, kun miestä kaatuu kuin heinää niittokoneella. Tämän piirre koituu kuitenkin usein kohtalokkaaksi, kun siihen yhteen vihreäpaitaiseen ukkeliin ei sitten osukaan millään. Herkät ohjaimet vaativat siis todellakin totuttelua, eikä tähtäys ole isometrisessä maailmassa mikään äärettömän helppo homma. Huvittavaa kyllä, tuntuu koulutettu kommando pienenkin juoksulenkin jälkeen aina liukuvan eteenpäin. En tietenkään tiedä, kuinka liukasta hiekkaerämaa on Libyassa, mutta todella koomisen näköistä on sankarin luistelu. Osaapa ukkeli kuitenkin vieläpä kyykistyäkin esteiden taakse, joka kyllä lisää peliin sitä niin monesti uupuvaa taktikointia.
,==Tosimies ei tunne kipua==
Aseita jokaiselle pyssyn paukkeesta pitävälle siis löytyy. Peli pitää sisällään useita erityyppisiä aseita, kuten pistoolin, uzin, haulikon, M-16 rynnäkkökiväärin, singon ja liekinheittimen. Räjähteiden puolta sen sijaan täydentävät miinat, kranaatit ja pommit. Aseet on todellakin mallinnettu erinomaisesti omaan luokkaansa, minkä vuoksi ennen jokaista tehtävää alkaa pohtia, että ottaisiko kevyen uzin, vaiko tappavamman rynkyn. Olennaisena osana varustelistaan kuuluu tietysti myös panssariliivit, jotka todellakin ajavat asiansa. Helpoimpien vaikeusasteiden lähes poikkeuksetta salliessa liivien käytön, alkaa vaikeammilla tasoilla suorastaan kammottaa, kun ilman suojausta ukko tuntuu kuolevan pienimmästäkin hipaisusta. Kaiken muun hyvän lisäksi, luksusviikonloppukohteiden viimeiset kentät alkavat suorastaan kuhista vihollislaumoja, laivoja ja tankkeja. Tämä ei sinänsä tosipelaajaa häiritse, mutta kun luoteja saa väistellä melkein Max Paynen tavoin, ei pieni kommandopoika tahdo pysyä tolpillaan. Tankeista ja laivoista (jotka täytyy melkeinpä tuhota singolla) huolimatta koko pelin melkeinpä ikävimmiksi vastustajaksi osoittautuvat vahtikoirat, joihin ei tahdo osua sitten millään. Lisäksi nämä hauvelit juoksevat sen verran lujaa, että olisi toivonut heittävänsä cooperissa rahtusen pidemmän matkan.
Tehtävien samanlaisuus hieman syö pelin ikää. Ainoiksi hommiksi nousee pelistä asioiden tuhoaminen ja asioiden pelastaminen. Tähän olisi toivonut pientä mielikuvituksen varaa, koska tehtävän alkavat väistämättä toistaa itseään 30 kentän jälkeen. Addiktionomaisesti ne kuitenkin pelaa ensin helpoimmalla tasolla lävitse, sitten vaikeammalla, ja vielä kerran muistin virkistämiseksi. Ei peliä ainakaan voi huonosta uudelleenpelattavuusarvosta moittia. ,==Kakku vailla kynttilöitä==
Shareware, eli try before you buy, -versiossa on harmillisen vähän tehtävää, vaikka se yleensä onkin juuri mainosversion tarkoitus. Mukana on tosiaankin siis vain kymmenen tehtävää huikeasta viidestäkymmenestä. Lisäksi kokoversiossa luvataan kenttäeditori, joka taas työllistääkin aktiivisia pelailijoita useiksi kuukausiksi. Kenttäeditorilla voi helposti tehdä omia tehtäviä, joiden painopiste on luonnollisesti tuhoamisessa ja pelastamisessa. Luultavasti kaikki pelin kentät onkin tehty juuri tällä kyseisellä kenttäeditorilla, sillä sen kohtalainen monipuolisuus antaa kyllä pelaajalle melkoisen vapaat kädet muokata kenttiä. Erilaisia maamuotteja on paljon aina vedestä asfalttiin, eivätkä esineet, esteet ja seinätkään jää paljoa mittavuudessaan jälkeen. Omien kenttien pelaamisessa vasta tuleekin pelin ehkäpä kaikkein hienoin anti esille, sillä kun jokaisen puun ja puhelinpylvään on itse suohon pystyttänyt, ei lopputulos voi olla muuta kuin jotain todella utopistisen ihmeellistä. Kentäthän tulee sitten tietenkin myös testauttaa kaikilla kavereilla, josta seurauksena on pian "tätä et kyllä pääse läpi" -ilmiö.
Assault Trooper ei varsinaisesti kompastu mihinkään ja kaikki palaset tuntuvat olevan aivan kohdallaan. Pientä viilausta vaativa pelattavuus olisi koristanut kakun juhlakuntoon, mutta kaikkeahan ei voi saada. Lisäksi uusimmat koneet eivät varmaankaan katso hyvällä pelin vanhahtavaa DOS-muottia. Jos pelissä olisi ollut juoni ja hieman enemmän tekemistä, ei myyntilukuja olisi pysäyttänyt mikään. Hyvä tällaisenaankin, sillä kyllä pelistä haluaa pelata kaikki mitä siitä vain suinkin irti saa.
