| Duck Mr Duck |
| Tekijä(t) tai pelitalo |
Dan-Anders Strömberg & Patrik Karlsson
Kotisivu |
| Arvosteltu versio |
1.0 |
| Lajityyppi |
Toiminta
|
| Lisenssi |
Ilmainen |
Laitteisto-
vaatimukset |
66 MHz 486, 7 Mt RAM |
| Yhteenveto |
| Plussat |
|
| Miinukset |
- Surkeat grafiikat ja äänet
- Kehno pelattavuus
- Liian vähän toimintoja
- Sekava
- Bugisuus
|
|
|
Lisää tietoa tästä pelistä
Vuoden 1998 pelisatoa täydentävä Duck Mr Duck on yksi vuosituhannen lopulla hyvinkin paljon huomiota herättänyt teos. Pelikansan keskuudessa ankka-ammuskelu on noussut jopa yllättävänkin keskeiseksi merkkipeliksi, mikä saakin ulkopuolisen raapimaan kummastuneena päätään.
Dan-Anders Strömbergin ja Patrik Karlssonin esille tuoma peli tarjoaa Team 17:n klassikkopelin, Wormsin, tuttuun kaavaan hienoisia muutoksia. Peli ei tunnu enää tänä päivänä vastaavan minkäänlaisia teknisiä standardeja, minkä vuoksi nykylapsosille saattaakin karu käyttöliittymä ja kivikautiset grafiikat aiheuttaa unettomia öitä ja karmivia painajaisia. Mielenkiintoisten ideoidensa vuoksi peliltä olisi tietysti odottanut parempaa toteutusta, mutta tällaisenaankin Duck Mr Duck on varsin hupaisa kokemus.
Rumia kuvia, huonoja vitsejä
Heti pelin käynnistyessä silmiin kirjaimellisesti pistää täysin ajastaan jäänyt järkyttävä grafiikka. Kyseessä ei todellakaan ole mikään hillitty paletti, vaan käytössä ovat pikemminkin kaikki sateenkaaren värit. Jo alkumetreillä vastaan tulevat heikkotasoiset vitsit saavat pelailijan pyörittelemään turhautuneena silmiään, mikä ei missään nimessä auta yhtään nielemään pelin graafista toteutusta. Suorastaan naurettavan näköiset valikot vievät peliltä viimeisetkin uskottavuuden rippeet ja pilapelileima läimähtää rajusti pelin kanteen. Liian vakavalla asenteella valikoista ei siis selviä, mutta kun paketin varsinaista sisältöä alkaa kaivamaan, voi asiasta yllättyä varsin iloisesti.
Monissa peleissä pelitilanne on paljon valikoita selkeämpi ja tyylikkäämpi, ja onkin turha väittää etteikö toivo siitä olisi tämänkin pelin kohdalla elänyt viimeiseen hetkeen asti. Pelitilanteen kuitenkin auetessa suoraan nokan eteen, on näky varsin järkyttävä. Epäilemättä outoa, että keltaiset, pienet ankat edes erottuvat taustasta ja maastosta. Kuvaruudusta tulee ensimmäisenä todellakin mieleen jotkin todella huonosti suunnitellut kotisivut, sillä suurin osa grafiikasta ei tunnu sointuvan mitenkään yhteen keskenään. Äänimaailma tukee grafiikkaa lähes moitteettomasti, sillä se on niin ikään todella surkean kuuloista tussahtelua ja pauketta. Ennen kuin jollain ankalla ampuu ensimmäiset laukauksensa, saa ihmetellä onko pelissä ääniä alkuunkaan. Joka tapauksessa parempi kuin ei mitään - vaikkei sitten kuitenkaan kovin kaukana siitä.
Ankantahtiin
Pelissä voi säädellä monia asioita asetuksista. Esimerkiksi erilaisten miinojen ja pusikoiden määrä voi vaikuttaa paljonkin itse pelitilanteessa. Jokaisen aseen määrän voi luonnollisesti myös määrätä, mutta niillä on myös ylärajansa. Asetusten määrä on paljon suppeampi kuin Worms:ssa, johon peliä vääjäämättä koko ajan vertaa. Itse asiassa muuteltavaa on niin vähän, ettei sillä tunnu varsinaisesti olevan edes suuren suuresti väliä. Valittuasi sitten joukkueet - jollaisia voit itsekin tehdä - alkaa itse hurjaakin hurjempi pelikokemus. Jokaista ankkaa liikutellaan vuorollaan, joka päättyy joko siihen että ankka ampuu tai aika loppuu. Ankat sijoittuvat heti alussa sopivasti maalle, vesille ja ilmaan. Ne siis tosiaankin osaavat Wormsin madoista poiketen uida ja lentää, mikä onkin yksi pelin positiivisimmista puolista. Aseet jakautuvat niin ikään sen perusteella, missä lättänokka sattuu sijaitsemaan. Ilmassa voit käyttää esimerkiksi lentopommitusta ja ydinasetta, vedessä torpedoja ja maalla ilmatorjuntatykkiä ja liekinheitintä. Lisäksi mukaan lukeutuu erilaisia aseita, joita voit käyttää milloin tahansa, sijainnistasi riippumatta. Näihin lukeutuvat miinat, pommit, sinko ja kranaatit.
Pelialueet ovat erittäin pieniä, minkä vuoksi varsinainen taktinen sodankäynti jääkin vähemmälle. Maastot ovat myös todella huonosti generoituja, sillä pääosin maaraja on vain mäkiä ja kuoppia. Mitään sen mielenkiintoisempaa niihin ei ole ilmeisesti keksitty. Ankkojen ohjastaminen on myös tehty hyvin hankalaksi, sillä varsinaisesta kentällä liikkumisesta on lähes turha uneksia. Jos mielit päästä kukkulan laelle, käveleminen ei ainoastaan riitä, vaan pitäisi oikeastaan lentää sinne. Miinoja ei pahemmin pelikentästä erota, mikä vaikeuttaa tehtävää entisestään. Hyppytoimintokin pelissä on, mutta siitä ei ole käytännössä mitään hyötyä.
Tähtäys on pelissä ärsyttävän monimutkaista, ja jos satut painamaan väärää nappia, sinun on usein valittava koko ase uudelleen. Kaiken lisäksi suurin osa ammuksista ei ikinä lennä ollenkaan sinne, minne tähtäin sojottaa, ja senpä vuoksi sitä onkin melkoisen turha edes katsella. Millä ilveellä pelissä pitäisi pystyä voittamaan, kun edes kudit eivät lennä sinne minne pitäisi. Tuulen voimakkuudenkin pitäisi asioihin jonkin verran vaikuttaa, mutta eipä pelin muinaisjäänteiltä vaikuttavista animaatioista saa selvää, miten panos lentää, mihin suuntaan ja kuinka nopeasti. Yleensä tapahtumat ovat vain sellaisia, että painat nappia, jotain merkillistä tapahtuu ja on seuraavan pelaajan vuoro. Ankkojen energiapalkki olisi varsin tärkeää olla selkeästi esillä, mutta kun värit loistavat siinäkin kuin Hermannin vappukalsareissa, ei selkeään varovaisuuteen pysty juuri kiinnittämään huomiota.
Sadepäivien ratoksi (jotain muuta)
Duck Mr Duck ei suostu loistamaan oikein millään osa-alueella. Pelin idea on kopioitu ja sitä sitten mukavasti muuteltu. Vaikka ajatus olikin hyvä, ei pelistä tahdo saada juuri mitään irti. Pelin bugisuus vaivaa varmasti myös monia, varsinkin uudemman koneen omistavia pelaajia. Testikoneella peli kaatui aina muutaman minuutin pelin jälkeen, mikä ehdottomasti kyllä laskee arvosanaa vielä entisestäänkin. Surkeat grafiikat ja melkeinpä sitäkin huonommat äänet varmistavat, ettei kenenkään pää ole ainakaan entisellään parin tunnin Duck Mr Duck -session jälkeen. Ankan lahtaaminen ei tässä mittakaavassa vain tunnu mitenkään tarjoavan tarpeeksi uutta, että se olisi edes jossain määrin korvannut surkean ulkoasun. Tietenkin peliä kannattaa kokeilla, ja ehkäpä siitä löytyy jotain, joka vielä onnistuu herättämään innokkaan pelaajan mielenkiinnon joksikin aikaa. Tällaisenaan paketilta olisi kuitenkin odottanut vielä paljon enemmän, sillä iloksi peliä ei voi sanoa, ja sekin loppuu liian nopeasti kesken.
