Arvostelu:Kops

Kops
Tekijä(t) tai pelitalo	Jetro Lauha Kotisivu
Arvosteltu versio	1.0
Lajityyppi	Luolalentely
Lisenssi	Ilmainen
Laitteisto- vaatimukset	100 MHz, 32 Mt RAM

Yhteenveto
Plussat	Kauniit grafiikat Upeat musiikit Uusia hyviä ideoita Toimivaa ja yksinkertaista
Miinukset	Melko suppea sisältö Vähäiset asetusvaihtoehdot Näppäinten vaihto mahdotonta

Lisää tietoa tästä pelistä

Näyttävistä java-efekteistäkin tunnetun Jetro Lauhan vuonna 1996 ensimmäistä kertaa päivän valonsa nähnyt Kops on varmasti painunut tarkoin jokaisen aktiivisen Suomipelailijan mieleen. Jo vanhaksi käynyt DOS-versio on yllättäen käännetty freewarena Windowsille ja Linuxille, ja se on niin ikään julkaistu open sourcena.

Muinaismuistoksi tai veteraaniksi ei Kopsia voi Windows-päivityksensä ansiosta sanoa. Vaikka graafinen puoli ja musiikitkin ovat yhä vuosimallia '96, näyttää ja kuulostaa peli aivan uskomattoman kauniilta. Ajan hammas ei ole siis nakertanut klassikkopelin uskottavuutta, vaan sen moitteeton ulkoasu tuo mieleen lämmittäviä muistoja ajoilta, jolloin tämä peli edusti vielä lajityyppinsä kärkeä - ja miksipä ei edustaisi edelleenkin.

Kaiken sen kauneuden keskeltä voisi kuvitella löytävänsä jossain suhteessa todella ontuvan kyhäelmän, mutta peli pysyy vankasti oman yksinkertaisen toteutuksensa suojissa, antamatta liiallisen monimutkaisuuden viedä itseltään sitä majesteettista olemusta, jonka Kops jo ensimmäisellä pelikerralla luo. Yksinkertainen on kaunista, ja tätä kaavaa noudatetaankin teoksessa vahvasti, mutta silti niin sopusointuisasti, ettei peli kompastu omaan koppavuuteensa.

Jos kuvat osaisivat puhua...

Kops on hioutunut ajan johdattelemana aina vain entistäkin ylväämmäksi kokonaisuudeksi. Sen sijaan, että sitä olisi kehitelty ja paranneltu, on väristyksiä antava ulkoasu takoutunut ajatustemme alasimilla yhä ravitsevammaksi voimalähteeksi syvälle pelin sydämen uumeniin. 256-värinen paletti ei ole koskaan ennen tarjonnut näin eläviä ja koskettavia todellisuuksia luolalentelymaailmassa, mikä todistaakin sen ohella myös uskomattoman tyylikästä kenttäsuunnittelua. Poikkeuksiakin haravoimalla löytyy, mutta täydellisyyttä hipovien taideteosten rinnalla pienet merkityksettömät väritahrat on valmis katsomaan läpi sormien. Upeimpien kenttien väriskaala liikkuu täysin elegantin koskemattomuuden ja vuodenaikojen kirjavan vuoroveden rajamailla, joten näky on vähintäänkin henkeäsalpaava. Onneksi pelin nopeatempoisuus pitää huolen siitä, ettei hieno suomalainen luolalentely muutu täysin tuijotuskilpailuksi mieltä lämmittävän grafiikan kanssa. Hyvissä peleissähän graafinen toteutus on luonnollisesti vain lisämauste, joka hyvin toteutettuna saattaa jopa virittää adrenaliinitason huimankin korkeaksi. Tässä pelissä - jos missä - se nimittäin toimii juuri siten.

Kenttäsuunnittelun saloja ei pelin muuten niin kattavassa ohjetekstissä kerrota. Niinpä ne onkin saatava selville omin päin. Suorastaan kateutta herättävien, hiusten hienojen, Jetro Lauhan valmistamien pelikenttien rinnalle on kuitenkin todella hankalaa - sekä taitojen että motivaation puolesta - alkaa omia taistelutantereita rakentelemaan. Pelin kaikkein upein kenttä on luultavasti täyteläisen sininen jäämaailma. Vaikka mikään pelialueista ei olekaan kovin suuri, ei tässä tapauksessa ainakaan määrä korvaa laatua. Hyytävän kylmän näköinen, tummia sävyjä väreilyttävä vesi tuntuu varpaissa asti, kun sen virkistävään syleilyyn sukeltaa kiireisesti. Tiikeriraitaisen kvartsin kovuuden voi puolestaan aistia selkeästi, sen paistaessa esiin tummasta parallaksista. Purppuranpunaiset laavakivet puolestaan pilkottavat kiehuvan tuliselta näyttävästä vedestä aivan omassa ulottuvuudessaan. Kenttien kauneutta ei vain pysty kuvaamaan; ne on nähtävä itse.

Pelkästään erilaisten tasojen grafiikkaa ei kuitenkaan parane kehua, sillä myös muualta löytyy upeaa jälkeä. Valikot ovat varsin asiallisen näköiset, eikä niiden joukossa ainakaan pääse eksymään. Yhtenä syynä voi tietysti olla myös erilaisten asetusten ja nappuloiden vähäinen määrä. Myös pelitilanteessa on monet pienet yksityiskohdat toteutettu huolella ja tarkalla viimeistelyllä. Aseet ja ammukset ovat juuri niin lennokkaita ja teemalleen uskollisia kuin yleensä on mahdollista. Koko valtaisan kastin ruminta mallia edustanee ilmassa leijuva vaaleanpunainen miina, joka näyttää pikemminkin lasten yskänlääkekapselilta. Kapistusta ei kuitenkaan pidä ruveta moittimaan tyhjän päiten, sillä kaikki muut aseet ovat toteutukseltaan saaneet osakseen niin paljon ohjelmoijan ja graafikon rakkautta, ettei niiden tarvitse hävetä omaa pienoista ulkoasuaan. Pelaajien ohjastamat alukset ovat niin ikään todella uskollisia pelin väriskaaloille. Jokaisen pelaajan alus on luonnollisesti omaa väriään, joskin niiden välille olisi ehkä toivonut hieman suurempaa vivahde-eroa. Tällaisenaan lennokit sekoittaa helposti toisiinsa, vaikka sillä ei luulisi pelitilanteen kannalta suuren suurta väliä olekaan.

Minä olin lentäjän poika...

Kops on ehdottomasti moninpeli, sillä mitään varsinaista yksinpelimodia ei pelistä löydy. Tietysti voit yksiksesi lennellä ympäri kenttiä harjoittelemassa lentotaitojasi, mutta ei sekään voi millään olla mukavaa loputtomiin. Kavereiden kanssa pelistä kuitenkin riittää iloa pitkäksi aikaa, ja tämän takaa pelin vaikeus. Kuka tahansa pystyy lentämään alustaan jotenkuten, ja ampumaan suunnattomasti ammuksia mihin sattuu, mutta kovemmalle pilotille ei sitten pärjääkään, ennen kuin osaa uhmata painovoiman lakeja, ja syöksyä nopeasti paikasta toiseen, ja laukoen aseensa juuri sinne minne pitääkin. Tällainen lentely vaatii jo taitoa, ja taidon saavuttaminen tässä pelissä vaatii kovaa työtä ja uurastusta. Mitä paremmin lennät, sitä varmemmin olet viimeinen eloonjäänyt pelikentällä.

Oikea asevalikoima on myös keino voittaa pelissä. Muista luolalentelyistä poiketen, Kopsissa et kuitenkaan saa loputtomia määriä aseita heti alussa, vaan sinun tulee koota oma arsenaalisi pelikentällä leijuvista pienen pienistä pakkauksista, joiden sisältö on sitten käytävä aktivoimassa jossain tukikohdassa. Jokaisella pelaajalla on kuusitoista erikoisase-slotia, jotka eivät aivan nopeasti täyty. Erikoisaseet nimittäin katoilevat satunnaisesti aina kentän vaihtuessa. Jälleen yhtenä poikkeuksena muihin luolalentelyihin, perusaseet eivät todellakaan ole kaikki mitään pisteen nysvääjiä, vaan parhaimmat niistä hakkaavat usein monet erikoisaseetkin. Suurimmat ammukset aiheuttavat siis todella rumaa jälkeä, koska eivät erikoisaseetkaan mitään surkeita ole. Paras tehotykki pelissä lienee Hyper Blaster, eikä siitä kovinkaan kauas jää Super Pyrotechnics. Jälkimmäisenä mainitun aseen määritelmäksi kerrotaan vain kylmän rauhallisesti: "Happen to have a mountain that annoys you?" Tehottomammat avustajat kuten Heatseekerit ja Morning Starit ovat kuitenkin pelitilanteessa paljon yleisempiä, ja niiden apuun on silloin luonnollisestikin paljon helpompi turvautua. Ei mega-aseitakaan loputtomiin riitä, sillä jokainen erikoisasepakkaus sisältää ammuksia vain rajoitetun määrän, ja kun olet tuhlannut ne, ase on poissa. Helpointa on turvautua kunnolliseen perusaseeseen, sillä sellaisissa riittää ammuksia aina.

Painovoimaa ja lennokkaita soundeja

Kuluva maasto on luolalentelyissä ollut aina hieman pulmallinen asia. Yleensä niihin jää vain pienen pieniä koloja, joihin alus vain juuttuu kiinni. Tätä se totisesti myös Kopsissa toisinaan on, ellet sitten ala paukuttelemaan seiniä oikein kunnon perusaseella. Silloin seinät muistuttavat repaleisten kappaleiden sijasta reikäjuustoa, eikä ongelmia seinämien läpilennoissa ilmene. Myös tukikohdat voi ampua täysin olemattomiin, mutta kaikeksi onneksi ne palaavat vähitellen normaaliin uomiinsa. Vedessä alus käyttäytyy kuten sen fysiikan lakien mukaan pitääkin. Vaikka asetuksista voi painovoimaa muuttaakin, on vesi ainainen vastarannan kiiski, joka työntää lennokkia aina ahkerasti pintaa kohti. Niinpä taidokasta lentämistä tarvitaan vedessä normaaliakin kipeämmin, puhumattakaan entistäkin tarkemmasta sihtauksesta. Jotkut aseet lisäksi toimivat ainoastaan vedessä ja toiset vain maalla, joten vetiseen kenttään kannattaa miettiä aluksen aseistus tarkoin. Hienoisena kauneusvirheenä pelissä näkyy se, että vesi pysyy yhdessä paikassa, vaikka sen alta ampuisikin maan pois. Varsinaista menoahan kyseinen seikka ei haittaa, mutta kieltämättä huvittavan näköistä se on.

Erkki Turusen valmistamat musiikit luovat peliin täydellisen omalaatuisen todellisuuden, joka puskuroi tietä muutenkin niin loistavalle kokonaisuudelle. Musiikkiraidat ovat tietyllä tavalla hyvin luolamaisia, mutta poppimaiset piirteet saavat siinä aikaan kokonaan uuden muodon. Kappaleita voisi siis kutsua luolapopiksi, mutta parasta säästellä termejä, sillä kuka nyt haluaa pilata hyvää tunnelmaa typerillä luokituksilla. Ääniefektit eivät varsinaisesti säväytä juuri millään osa-alueella. Ainoastaan räjähdykset on toteutettu mukavan tasaiseksi paukkeeksi. Ehkä jotain vieläkin upeampaa ääniltä jää odottamaan, mutta tällaisenaankin ne hoitavat asiansa varsin hyvin.

Piikitön ruusu

Kops on lähes ajattomasti lunastanut takuuvarman paikkansa Suomipelien kärkikastissa, eikä syytä sille tarvitse hakea kaukaa. Kokonaisuus on enemmän kuin tasapainoinen, ja se luo pelille todella vakaata pohjaa, olipa pelaajia sitten kaksi tai neljä. Valitettavasti pelin näppäinasetuksia ei voi muuttaa, eikä joystick-tukea ole. Niinpä peliä tulee harvoin pelattua neljästään, vaikka se sellaisena varmasti hauskimmillaan onkin. Pelattavuus on kuitenkin täysin kohdallaan, puhumattakaan monista hyvinkin omaperäisistä ideoista, joita peli tarjoaa. Grafiikka ja äänet tasapainottavat toisiaan, eikä kumpikaan pääse ampumaan toisen yli. Molemmat ovat siis uskomattoman hyviä, sillä kumpaakaan ei ainakaan huonoksi voi sanoa. Parantamisen varaa on siis etsittävä jostain aivan muualta.

Kopsin sisältö tarjoaa melkoisen vähän. Vaikka peli-iloa riittää nykyiselläänkin todella pitkään, olisi paketilta toivonut jotain lisää. Monille peli riittää varmasti tällaisenaankin, ja hyvä niin. Jokainen pelin tiili tukee toistaan rakentaen vankkana seisovan muurin ympärilleen. Kukaan pelaaja ei varmasti onnistuisi sotkemaan pelin asetuksia niin, ettei sen pelaamisessa olisi enää mitään mieltä. Peli on ainaista titaanien taistoa parhaimmillaan, ja pikkuvirheistä sakotetaan ansion mukaan. Arcade-tyylinen kokonaisuus on varmaankin monien mieleen, mutta toiset jäävät takuulla kaipaamaan sitä pientä näpertelyä, jota niin monessa muussa luolalentelyssä tarjotaan oikein olan takaa. Koska peliä ei ole vähään aikaan kehitelty oikein mihinkään suuntaan, voi haaveet moderneista hienouksista unohtaa, mutta vakaata, nopeatempoista ja todella kaunista luolalentelyammuskelua Kops on itsessään.