Arvostelu:Pekka Kana
| Pekka Kana | |
|---|---|
| Tekijä(t) tai pelitalo | Piste Gamez Kotisivu |
| Arvosteltu versio | 0.8b |
| Lajityyppi | Tasohyppely |
| Lisenssi | Beta |
| Laitteisto- vaatimukset |
486 |
| Yhteenveto | |
|---|---|
| Plussat |
|
| Miinukset |
|
|
|
|
Kaikkialla vallitsevaan anarkiaan kyllästynyt Pekka Kana joutui poliittisten kannanottojensa takia mielentilatutkimukseen, ja sieltä pää kolmantena jalkana pakkohoitoon. Nyt kun vapaus on viimeinkin hyvän käytöksen ansiosta koittanut, on Pekalla mielessä kosto. Pahan eläinten hallituksen kaataminen mielessään Pekka aloittaa yksinäisen taistelunsa paremman tulevaisuuden puolesta.
Pekka Kana edustaa nykyään jo miltei unohtunutta tasohyppelyjen genreä. Tosin tässä tapauksessa sanalla tasohyppely viitataan lähinnä 90-luvun alkupuolella ilmestyneisiin vanhoihin Commander Keeneihin ja ensimmäisiin Duke Nukem-peleihin. Mistään nykyaikaisen tapaisestakaan efektitykityksestä on tässä tapauksessa siis aivan turha haaveillakaan.
Sisällysluettelo |
Vaihtelevaa maastoa
Päämääränsä saavuttaakseen Pekka joutuu etenemään useiden toinen toistaan kummallisempien kenttien läpi. Alun tehdasmaisema saa pian väistyä synkän linnan tieltä, ja löytääpä pelaaja itsensä elinten maastakin. Kenttäsuunnittelussa ei ole rajoitettu pelaajan etenemistä vain yhtä reittiä pitkin kulkemiseen, vaan varsinkin loppupään kentissä valittavana on useita eri reittejä. Kaikissa paikoissa ei ole pakko käydä, mutta maksimaalisten pisteiden toivossa nekin voi toki käydä tutkimassa.
Kentissä on runsaasti erilaisia salapaikkoja, sekä muita vaikeammin tavoitettavia lisäylläreitä. Niitä on ripoteltu sinne tänne, eikä niiden löytäminen ole lainkaan vaikeaa, jos tietää mitä etsiä.
Koska tallennetut tilanteet alkavat aina sen kentän alusta, jossa tallennus on tehty, muuttuu osa kentistä raivostuttaviksi "yritys ja erehdys" -periaatteella ratkaistaviksi. Kun kentän lopussa odottava vaikea hyppy menee sadannen kerran pieleen, alkaa pinna palaa molemmista päistä ja keskeltä. Jatkuva alusta aloittaminen syö hermoja todella pahasti. Toisaalta kenttänaikaisen tallennuksen puute peittelee osittain pelin pahinta puutetta. Peli on nimittäin säälittävän lyhyt. Vähänkin kokeneempi pelaaja ratkaisee kaikki kentät helposti yhdessä päivässä, ja aikaa jää vaikka millä mitalla syömiseen ja vielä nukkumiseenkin.
Vallankumouksen vastavoimat
Erilaisia vihollisia peliin on mahdutettu noin kaksikymmentä. Suurin osa vihollisista ei tosin poikkea toisistaan muuten kuin grafiikan osalta. Käytännössä kaikki viholliset ovat joko paikallaan pomppivia, maata pitkin käveleviä, lentäviä tai ympäriinsä pomppivia. Muutama ampuva vihollinen on onneksi otettu mukaan. Kaiken lisäksi kaikki viholliset loppuvastusta lukuunottamatta kuolevat yhdestä moottorisahan osumasta. Pieni lisävaihtelu viholliskaartiin olisi ollut paikallaan. Ulkonäöltään viholliset sen sijaan eroavat toisistaan hyvinkin suuresti. Alussa viholliset ovat tavallisten eläinten näköisiä, mutta viimeistään lentävät alienit ja muut kummajaiset kiinnittävät pelaajan huomion. Vihollisten lisäksi Pekan surmaksi voivat koitua myös useat kentissä olevat hasardit. Tuli, piikit, konekivääriasemat ja kohti lentävät esineet verottavat kaikki vallankumoussankarimme kestoa. Tyhjyyteen sen sijaan ei voi pudota, vaan pohjalla odottaa aina jotain.
Hallituksen tukijoiden surmaamisessa Pekka käyttää aina niin luotettavaa moottorisahaa. Alussa Pekka on tosin aseistamaton, mutta jo toisessa kentässä Pekka saa kätensä moottorisahan ympärille. Odotusten vastaisesti Pekka ei käytäkään moottorisahaa lähitaisteluaseena, vaan urhoollinen kukko heittelee vihollisia niillä. Pelkkään moottorisahaan Pekan ei tarvitse tyytyä. Kentistä löytyvillä lisävälineillä Pekka voi muuttua myös vaikkapa FBI-agentiksi, jonka pistoolilla vihollisten tappaminen muuttuu entistä vaikeammaksi.
Mikään lastenpeli Pekka Kana ei ole, vaikka jotkut ovat niin erehdyksissään saattaneet väittääkin. Jo se, että pelin vaikeusaste on lapsille täysin sopimaton osoittaa ette peliä lastenpeliksi ole tarkoitettu. Grafiikan söpöyteen kyllästyneille on olemassa myös väkivaltamoodi. Jos tavallisesti kuolleet viholliset vain pomppaavat pois ruudusta, niin väkivaltamoodissa ne saavat seurakseen liioitellun määrän verta ja hampaita.
PC Speaker? Mikä se on?
Ikävä kyllä aika on ajanut Pekka Kanasta ohi pikajunalla, ja se kyllä näkyy ja kuuluu. Pelin kauhistuttavan tökerö grafiikka ja säälittävät piipperiäänet ovat kuin toiselta vuosituhannelta. Pelissä kaikki näyttää kulmikkaalta ja sahalaitaiselta, eikä asiaa juurikaan auta paikoitellen esiintyvät "hienot" näytön värin vaihtelut. Lisäksi peliin on yritetty tunkea hienoja erikoisefektejä, mutta pelin tekniikalla ne näyttävät melko karuilta. Salamointi, tuli ja veden heijastumisefekti ovat kaikki melko turhia lisiä. Ovathan ne toki enemmän kuin hienoja verrattuna pelin muuhun grafiikkaan, mutta nykymittapuulla nekin ovat aivan karsean näköisiä.
Pelin piipperiäänet ovat todella masentava kuuloisia. Pekka Kanaan verrattuna Halloween Harryjenkin äänet olivat upeaa kuultavaa. Rasittavat äänet tyyliin "diu, diudiu" saavat lähinnä pään kipeäksi. Musiikkia ei pelissä onneksi ole. Se olisi varmaan ollut aivan kaamean kuuloista, jos se olisi ollut pelin muiden äänien tasoa. Vaan eihän sille mitään mahda, että kehitys on niin nopeaa.
Siinäkö kaikki?
Pekka Kanan selvästi huonoin puoli on se, ettei peli koskaan tullut valmiiksi. Monet lupaavat ideat, kuten Pekan muodonmuutokset, tai vaihtoehtoiset etenemisreitit jäävät nyt puoliksi käyttämättä. Piste Gamezin kotisivuilla pelin keskeneräiseksi jäämiseen kerrotaan syyksi lähdekoodin täydellinen tuhoutuminen. Sääli, sillä valmis peli olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä ollut vähintäänkin onnistunut kokonaisuus. Nyt pelin kehnot äänet, huonot grafiikat ja mitätön kesto saavat aikaan sen, että peli uppoaa ehkä korkeintaan tasohyppelyiden suurkuluttajiin. Nyt voikin vain toivoa, että tulevaisuudessa ilmestyvä Pekka Kana 2 paikkaa ensimmäisen pelin puutteet.
