Arvostelu:Pekka Kana 2
| Pekka Kana 2 | |
|---|---|
| Tekijä(t) tai pelitalo | Piste Gamez Kotisivu |
| Arvosteltu versio | 1.21 |
| Lajityyppi | Tasohyppely |
| Lisenssi | Ilmainen |
| Laitteisto- vaatimukset |
200 MHz, 16 Mt muistia |
| Yhteenveto | |
|---|---|
| Plussat |
|
| Miinukset |
|
|
|
|
Pekka Kana 2:sta on vihdoin ilmestynyt uusi versio 1.1. Se sisältää joukon uudistuksia, mutta tärkeimmäksi osaksi tätä julkaisua jäänee uusi episodi, Rooster Island 2. Päivitetty versio löytyy täältä Suomipelit.comista ja tietenkin myös Piste Gamezin kotisivuilta. Suomipelit.comin arvostelu on kirjoitettu versiosta 1.0.
Vähemmänkin tietokonepelejä pelannut voi todeta, että tasohyppelyitä ei ilmesty enää samaa vauhtia kuin genren kulta-aikana 90-luvun alkupuolella ja aiemminkin. Aivan kuin vanha kunnon tasohyppeleminen ei olisi trendikästä enää, niin kuin nettipiuhojen välillä käyty totinen sotaleikki olevinaan on. Mutta pirteys ei ole tyrehtynyt tästä energisestä peligenrestä koskaan, toisin kuin niiden tuotantonopeudelle pääsi käymään.
Pekka Kana 2 on erikoinen peli. Se on tasohyppely Suomesta ja laitettu liikenteeseen vuonna 2003. Lisäksi se hyödyntää kaksiulotteista ja 8-bittistä grafiikkaa ja pelin mukana tulee vain yksi episodi. Alku ei lupaavalta vaikuta, vaan ulkokuoren ei kannata antaa hämätä. Pekka Kana 2 on pirteä peli, joka käyttää hyväksi havaittuja ideoita eikä yritä korjata sitä mikä ei ole rikki.
Sisällysluettelo |
Kananpojat kateissa
Pekka Kana 2:lla on hyvin tavanomainen juoni. Pekka ja kommuunin kanat elävät kanalassaan onnellisen tietämättöminä häijystä ulkomaailmasta. The Evil Oneksi nimetty pahis kuitenkin pöllii kaikki kotkottajat, ja Pekan on lähdettävä pelastamaan ystäviään. Matkallaan hän törmää suuren maailman kummajaisiin, kuten nyrkkeileviin jänöjusseihin sekä skeittarisiileihin. Myös ilmassa leijuvia telaketjuja tavataan ja muuta ihmeellistä roinaa. Maailma on tainnut tulla hulluksi.
Piste Gamez luottaa perustasohyppelyn vetovoimaan. Sen esikuvana ovat olleet klassiset tasohyppelyt Mario Bros., Sonic the Hedgehog ja Jazz Jackrabbit. Näiden vanhempien pelien vaikutus näkyy Pekka Kanassa, mutta ei liialti. Jokaisessa kentässä Pekan tehtävänä on yksinkertaisesti löytää ilmassa leijuva 'exit'-kyltti ja siirtyä näin seuraavaan tasoon. Tasohyppelyiden tapaan esteitä on tietenkin kuin USA:lla ydinkärkiä, mutta Pekka taitaa niksit vähän kaikkeen. Vihollisia vastaan hänellä on megafoni, mihin voi kajauttaa erityyppisiä kiekaisuja. Pekka voi kolkata vihulaisia myös munimalla munia jotka putoavat alaspäin. Mikään erityinen taistelumestari Pekka ei kuitenkaan ensi-istumalta ole, vaan kaikki puolustuskeinot täytyy poimia erikseen kentältä. Aseiden lisäksi kentiltä löytyy läjäpäin pisteitä, avaimia ja muuta tasohyppelyille tyypillistä peruskamaa. Vihollisilla ei ole tekoälyä, mutta tappavia ne ovat yhtä kaikki. Esimerkiksi ampiaiset ovat niin vaarallisia vihanpitäjiä, että mielummin kannattaa pinkoa niitä pakoon kuin jäädä tyhmänrohkeasti taistelemaan. Pekka Kanan kolme energiapistettä ovat nimittäin huvenneet hujauksessa, ja kuolon korjatessa pelaajaparka heivataan aivan kentän alkuun, koska välitallennuspaikoista ei ole tietoakaan. Pientä helpotusta peliin tuo Pekka Kanan liitotaito, joka helpottaa tippumista paikasta toiseen aikalailla.
Pekalla on muitakin hidasteita vastassaan kuin pelkästään kaiken maailman kromosomisammakoita. Jokainen taso tuo mukanaan jotain uutta kenttäympäristöä elävöittämään. Esimerkiksi ilmassa leijuvat telaketjut saattavat hetkessä singauttaa Pekan rotkon pohjalle, mistä usein seuraa kiroilua ja tason yrittämistä uudelleen. Paikasta toiseen tiettyä reittiä siirtyvät palikat toimivat sekä Pekan haittana että apuna. Ne auttavat Pekkaa kurottamaan paikkoihin, joihin muuten ei yltäisi millään. Huono puoli on, että yleensä nämä kohtalon palikat hengailevat tyhjän päällä ja alhaalla odottaa mitä todennäköisimmin noutaja. Joidenkin tasojen riesana on ennaltamäärätty aikaraja. Halutessaan kentäntekijä voi tehdä kyhäelmästään tällä tavalla yllättävänkin vaikean, mutta Piste Gamez ei tällaiseen ole onneksi ryhtynyt, sillä tasot ovat hiivatin vaikeita ilmankin lisähoputusta. Kentiltä voi bongata ystävällismielisiäkin eläimiä, kuten kanoja ja kananpoikasia. Niiden merkitys pelillisesti ei ole suuri. Ne seuraavat Pekkaa ja joskus auttavatkin tarpeen tullen - siis dokumentaation mukaan. Itseäni kananpojat ja muut eivät vaivautuneet jelppimään. Jääkööt oman onnensa nojaan, pirulaiset.
Suomi ei ole miesmuistiin näyttänyt näin hyvältä
Tarinaan tai Pekka Kanan olemuksen penkomiseen Piste Gamez ei ole ryhtynyt. Asia ei ole pelattavuuden kannalta tärkeä, mutta kyllä raja jostain pitäisi vetää. Pekka Kana pelihahmona on ristiriitaisuudessaan täysin omaa luokkaansa. Kanat ovat naaraita, eivätkä ne pysty kiekumaan. Pelin englanninkielinen nimi sanoo, että Pekka on kukko, mutta valkoisia sulkia nimi ei saa värjättyä. Mutta jos Pekka onkin kukko, niin miten se pystyy munimaan? Nämä ainutlaatuiset ongelmat lisännevät pelaajien kiinnostusta erikoiseen kukko-kanahybridi Pekka Kanaan, vaikka jonkinlaista selitystä pelihahmon fysikaaliseen mahdottomuuteen löytyy pelin dokumenttitiedostoista.
Pekka Kanan tyyliseltä peliltä ei kovin hyvää pelattavuutta odota ja olikin kaikin puolin mukava yllätys kun Pekka liikkuukin mukavan jouhevasti. Ohjaamiseen pitää tosin totutella, koska tämä siipikarjan edustaja pomppii korkealle mutta ei juokse kovinkaan lujaa. Pekan liikkumista ei siksi aina voi ennakoida oikein ja rotko pääsee nielaisemaan Pekan useammankin kerran. Tämä kuitenkin riippuu kenttäsuunnittelusta, joka on taitavaa, mutta ei läheskään täydellistä.
Pekka Kana 2:n ensimmäisen version mukana toimitettava episodi Rooster Island 1 on hyvä paketti pelattavaa. Se sisältää 11 hienoa maalaisaiheista kenttää. Tarina kertoo, että Pekka Kana asuu Suomessa. Rooster Islandin esittelemä aihepiiri kyllä muistuttaa enemmän amerikkalaisia maissipeltoja, mutta pikkuyksityiskohtiin lienee turhaa tarttua. Yksikään episodin tasoista ei ole liian pitkä. Ensimmäiset ja viimeiset kentät ovat suunnilleen saman kokoisia, mutta monimutkaisuus erottaa ne toisistaan. Jotkut tasot ovat puzzlemaisia arvoituskenttiä, toiset voi juosta läpi kunhan katsoo, ettei pingo surman suuhun. Kentät sisältävät myös runsaasti salaisuuksia. Lähes kaikki jaksot ovat miellyttäviä pelata, mutta suunnittelumokia löytyy kaikista. Pahinta on paikoin paheneva ahtaus, joka on sietämätöntä varsinkin jos kyseisessä paikassa pitäisi suorittaa loikka kuopan yli. Tietenkin se epäonnistuu. Kahdessa tasossa on vaara jäädä jumiin siksi, koska seuraava tasanne on liian korkealla, mutta kuitenkin sillä korkeudella, että jos ylöspääsemistä yrittää tarpeeksi pitkäjänteisesti, pyrkimys onnistuu. Myös ympäri ämpäri liikkuvissa palikoissa olisi parantamisen varaa. Ne liukuvat Pekan alta pois joka halvatun kerran. Tämä kylläkin tuo tiettyä jännitysmomenttia peliin. Silkkaa pelaajan ärsyttämistä Piste Gamez sitten osoittaa Rooster Island ?episodin loppupuolella. Kyseessä on teleporttikenttä, joka on ilmeisen varmasti helppo tehdä, mutta pelaajille kuin tervan juontia ilman erityistä kikkaa. Jos tämä kenttä ei suju, käänny manuaalin puoleen. Jokaiselle jaksolle olisi muuten ollut hyvä saada omat nimet. On vähän aneemista pelata kenttiä, jotka ovat nimetty niinkin mielenkiintoisesti kuin level04 ja level05.
Pekka Kana 2:n tallennusjärjestelmä muistuttaa entisajan peleistä eräällä tutullakin tavalla. Tallentaa saa milloin vain, mutta systeemi kelpuuttaa tiedoista vain kentän numeron ja pistemäärän. Armoa ei anneta. Käytäntöä on varmasti harkittu moneen kertaan että pelaajat eivät pääsisi pelistä niin helposti läpi, mutta sillä on myös oma näkyvä osansa Pekka Kanan rasittavuudessa, joka kasvaa välillä älyttömiin mittasuhteisiin. Tasohyppelyiden keskuudessa tällaista käytäntöä on aiemminkin käytetty, esimerkiksi ensimmäisessä Raymanissa, mutta Pekka Kanassa mättää jokin osa, koska tallennusjärjestelmästä on pelaajalle haittaa.
Taidetta tasohyppelyn muodossa?
Kaksiulotteinen tasohyppely on harvinaista nannaa kaupallisten pelitalojen vääntäessä vain kolmiulotteista pompintaa. Kummassakin ulotteisuudessaan on omat hyvät puolensa, ja kaksiulotteisella se on tietynlainen graafinen rikkaus. Tietenkin tiimi voi pilata pelin grafiikat, mutta lähivuosina kolmiulotteiset loikkapelit eivät millään pysty olemaan niin täyteläisiä kuin vähempiulotteiset serkkupelinsä.
Pekka Kana 2:n grafiikat ovat hienoa, tarkkaa ja tyyliteltyä jälkeä. Ainoita varjopuolia on antiikkinen värien 8-bittisyys, joka rajoittaa pelin paletin 256 väriin. Tämä näkyy muuten niin hienojen taustojen rosoisuudessa. Muualta se on onnistuneesti kitketty pois. Resoluutioita on valittavissa kolme. Mitä suurempi resoluutio, sitä vähemmän rosoisuutta ja enemmän näkyvyyttä, mutta suurempi tarkkuus vaatii lisää tehoja tietokoneelta. Joitakin tehosteitakin peli sisältää, kuten veden loiskahduksia ja huvittavia sarjakuvaräjähdyksiä. Sää- ja läpinäkyvyystehosteet ovat nekin Pekka Kanassa läsnä. Tietty palikkamaisuus kaikessa kenttägrafiikassa näkyy, koska jaksot ovat kaikki samankokoisista osista rakennettuja. Tämä ratkaisu mahdollistaa tulevaisuudessa omien kenttien luomisen Pekka Kanaa varten ja mahdollisesti myös omien rakennusosapakettien tekemisen. Pelin grafiikat ovat aukottoman taitavaa tulosta, ellei Pekka Kanan rumaa aloitusikkunaa lasketa mukaan.
Äänimaailma on hoidettu kiiteltävästi. Musiikit ovat reipasta ja iloista lurittelua, mutta Pekka Kanan tunnelmaan ne istuvat paremmin kuin hyvin. Hieman lyhyitä ne tosin ovat. Äänet ovat kaikessa sarjakuvamaisuudessaan todella onnistuneita. Niitä kuunnellessa suorastaan hymy kareilee suupielissä ja maailma muuttuu valoisammaksi. Kerrassaan erinomaista työtä.
Kanat donkkaavat tykimmin
Tasohyppelyt eivät ole menneen talven lumia, sen todistaa Piste Gamez pelillään. Pekka Kana 2:n ensisijaisia valtteja on pirteät grafiikat ja äänet, mitkä tekevät pelin sopivaksi nuoremmillekin pelaajille. Pelattavaa tuntuu olevan vähän, mutta jaksojen yllättävä vaikeus haihduttaa viimeisenkin ajatuksen Pekka Kanan lyhyydestä. Se on kyllä totta, että läpivedon jälkeen pelillä ei ole enää mitään tarjota pelaajalle, mutta Piste Gamez on luvannut tuoda lisää pelattavaa uusien versioiden siivittämänä. Kivana pikkujuttuna Pekka Kanan voi kääntää helposti eri kielille. Tässä ensimmäisessä versiossa on valittavana vain suomi ja englanti, mutta valikoima luultavasti laajenee. Kielistä itse päädyin englantiin, koska suomenkielinen oli huonosti käännetty.
On kumma jos Pekka Kana 2 ei löydä omaa vankkaa faniryhmäänsä. Se saattaa nykymittapuin olla erikoinen pelitapaus, mutta ei missään tapauksessa huono sellainen. Ennakkoluulot kankkulan kaivoon vaan.
